JUSSI JÄTTILÄINEN


Asui tunran tunturissa,
noilla kairoilla karuilla,
vahva Jussi Jättiläinen,
velho vanttera , vakava.
Siellä luolan ontelossa,
suuren tunturin sisässä.

Jussilla on luolassansa,
vuode valtava, jykevä.
Tuolit puiden korkuisia,
pöytä suuri kuin stadion.
Oli kaikki hirmu suurta,
kissakin niin kuin kirahvi!

Jättiläinen syödessänsä,
popsi suuhunsa sapuskat,
lautasella härkä suuri
itikkalta vain kuvasti.

Mutta Jussi Jättiläinen
oli murheesta sekaisin.
Yksin vietti päivät pitkät,
vaimon puutetta murehti.
Itse Jussi keitot keitti
itse vuoteensa sijasi.

Päätti Jussi Jättiläinen:
-Nyt on tehtävä jotakin!
Vaimon lähden etsimähän,
omaan luolaani emännän!
Sitten kelpaa jättiläisen,
sisässä tunturin elellä.

Harppoi Jussi Jättiläinen
Lapin kairoja kuleksi,
järvet syntyi askelista,
joet syntyivät syvimmät.

Tuli toiseen tunturihin,
Noita Näppärän tapasi.

Noita Näppärä säkätti,
Jussia näin moitiskeli:
-Painu pois mun kartanolta,
kutsumaton jättiläinen!
Liian suuri oot minulle
keskustelu kumppaniksi.

Jussi, Näppärän kopaisi
valtavalle kämmenelle,
sitten pyyteli sanoen:
-Jospa lähtisit minulle
aamupuuron keittäjäksi,
voisit siivota vähäsen
kuntoon luolan puhdistella.
Kovin yksin on ikävä,
pitkää iltaa istuskella.

Noita Näppärä tokaisi:
-Enhän lähde, enkä saavu,
toisen nurkkiin nukkumahan.
Kotona paljonkin parempi,
kuin on vierais vieriskellä.

Sanoi Jussi Jättiläinen:
-Minäpä vien sinut väkisin,
kannan poikki selkosien.
Kotiluolalle talutan,
köytän kiinni kiukkupussin,
oven suljen ristikolla!

Noita Näppärä vetäisi
taikasauvan taskustansa,
sillä Jussia hipaisi,
heilutteli keppiänsä,
toteutti topakat taiat ,
loitsut kaikkein loistavimmat

Jussi alkoikin koveta
kohta kylmäksi kiveksi.

Noita Näppärä, yhäti,
asuu niissä maisemissa
suuren tunturin tykönä.
Jättiläisen vierustalla,
joka aikoinaan olikin,
vahva Jussi Jättiläinen.