Mikäkö? No, tämä kirrjottamisviirus kun jyllevvää, niin ei siltä saa hetkenkään rauhaa. Tarinat pyörii mielessä ja riimitkin tahtoo putkahtaa väkisellä joka paikkaan. En tiijä kae seon jonkunsortin hulluutta? Vae on kae niitä pahempijakin.

Ei tämä tauti ainakaan pane riehummaan eikä paikkoja särkemään. Tosin sitä niinkuin jonkulaisessa hutikassa on, että ei kaikistellen huomioi ympäristöään, eikä kuule kanssakulkijain puhetta.

Halvaksihan tämä homma nykyään tulee. Ei mene postimaksuja eikä tarvitse olla kenenkään armoilla. Itse saa päättää mitä kirjoittaa, vai eikö mitään.

Toki kirjoitus on kuin käyntikortti immeisestä. Ei kuitenkaan välttämättä todellinen. Moni pukee sanottavansa huumorikaapuun ja sehän ei tietenkään mene tosikkoon perille. Mutta eipä koskaan voi sanoaniin, että se kaikkia miellyttäisi.

Tällähetkellä minulla on menossa kolme täysin toisistaan poekkeavaa mölläriä. Kun yhdessä alkaa tökkimään, niin toinen alkaa pelittää. Kovatyöhän siinä on ennenkuin ne kirjana, mutta kirjoittaminen on parasta lääkettä tähän vaivaan.

Näin se vain on! Oiva