että yön jäläkeen koettaa päevä. Mutta tähän aekaan vuuesta eijoo palijo koettamista, kaksi pimijää vastakkain. No, lumi jonnii verran lieventää pimmeyttä niin ja pihavalot.

Vaen oli se sillon pimijää sovan jäläkeen. Suakeli kun reppasi kouluun kaheksaksi joskus -50-luvub kahtapuolta, niin matka piti mennä melekeen vanhasta muistista. Pelekkä pimmeys oli jokapuolella. Eihän sillon juuri kulkenu autojakaan, edes 4-tiellä.

Talvella tie saattoi olla kovan lumipyryn jälkeen päiviä auraamatta. Kai sitä luntakin oli enemmän.

Suksella sitä yritti taaristella kouluun. Vaikka ei ollu kunnon suksiakaan. Isän tulumase´mat lauanpätkät. Jo sisaruksilla ennen palvellet ja mäenlaskussa katkenneet, joita oli pellinpalasella korjailtu yhteen. Mäystimet, suksissa oli nahkaremmijä jonka alle kippurakärkisen saappaan nokka työnnettiin. Joskus oli varmistuksena narut jalan ympäri.

Oli se köyhää aikaa . Kaupasta ei muuta juuri ostettu kuin suolaa ja toppasokeria. Päivä kerrallaan mentiin eteenpäin, eikä valitettu. Nykyisen yltäkylläisyyden aikana tulee mieleen, miten nykyihminen selviäisi niissä oloissa.

Muistelon tuohon viskasin. Ei oo tapana. Oiva