MATALALLA

Kukkineet eivat punaset ruusut

mun elämäni varsitiellä

pettymystä katkeraa, monta

täytynyt on minun niellä.

 

Orpona yksin mä taivallin

ei ystäviä ollut laisin

nöyränä poikana anelin

että pienen palan onnea saisin.

 

Kohtalo kova kulki kintereillä

ja raskasta olikin matka

kun minä saavun polkuni päähän

en siitä enää yhtään jatka.

 

Vielä jos vilkaisen taaksepäin,

niin jäljet on menneet unpeen,

metsälammen rannalla makoilen.

naen valkoisen kukan, lumpeen