maanantai, 16. tammikuu 2017

MIEHENMITTA - 22 -

  - Itsepä tuota aloit käräjiä käydä lehtitilauksista... Naisellakin pitäisi olla jotakin viihdykettä. Ei siinä paljon viihdykettä ole, kun keittää pottuja ja hoitaa kantturoita.
  - No, posliiniin kun saa pieraista, seköhän tuo antaisi onnea ja autuutta.
  - On tämä  elämää. Kohta on kevät jo juhannuksessa ja ukko haaveilee joutavia. Perälässä kävin vessassa, niin jopa oli mukava istua vähä pitempään ja se bidee on ihana.
  - Sitäpä pillunsuihkautusvärkkiähän se Reetakin ihasteli, vaan ohan tuota tultu toimeen muutenkin. Herrojen hienostelu keksintöjä. Ja niitä ei meille laiteta.
  - Siinä sitä taas ollaan! Perälän Kerttukin oli nuortunut monella kymmenellä vuodella kun saa alapään suihkutettua useasti päivässä. Ei kuulema kutise, eikä haise.
  - Pyh, hajuton pillu ole mitään. Kyllähän se on Elli sillä lailla, että jatketaan entiseen malliin. Perinteinenhän  se on nyt kaikkialla huudossa!
  - Tulihan se sieltä. Jumaliste! Minä lähden itse kirkolle ja ostan vessatarvikkeet. Perälän Paavo on tekomiehiä, hän  äkkiä rouhaisee sivusiiven ja siihen saunan ja vessan... Sinä oletkin tuommoinen vatula. Jahkaillessa menee vuosikaudet. Oletko sinä edes saanut laidunta valmiiksi. Monta päivää sielläkin vääkertänyt ja touotkin pitää panna maahan. Meidän isäntä kun vain perinteistä höpisee.
  - Niissä hommissa ei kauaa mene. Minä olenkin  suunnitellut jo kaiken valmiiksi. Kaikki on äkkiä tehty... Mutta meinaako emäntä alkaa sooloilemaan. Sen  minä sanon kuitenkin, että jos sille linjalle lähdetään niin minä laitan uuden mopon, pakasta vedetyn. Jos sitä kerran on varaa pröystäillä niin pannaan vaan kaikki menemään, perkele vieköön...!
  - Tässä ei ole  sooloiltu, vaan kun näyttää ettet saa asiassa mitään aikaan.
  - Niinpä ne on minun perinteet aina olleet:  Kaikki on syöty mitä on tienattu. Eikä piisaakkaa akkain kaikkiin tarpeisiin! Antaas jukolavita nyt mennä, kun on sopiva alamäki! Eikös tehdä kestotilaus niistä muovikipoista saman tien, -kele!
   - Sinäkin olet nyt semmoisella päällä, että ei järjensana tehne pesää. Turhaa on käydä tätä keskustelua. Kunpa Gaaprieli tulisi pian kotona käymään... Laittaisi sinutkin uskomaan minun asiaani. Veisi sitä eteenpäin, kun ukko on tuommoinen halvatun tohelo.
  - Niin on poika  akkamainen, kuin olla vaan voi! Aina höpöttää turhanaikaisista hömpötyksistä. Tukkaansakin värjää, onko sellainen enää mikään mies?
  - Ei ole onneksi nykyajan nuoret enää  metsänpeikkoja tai muuten pölhöjä, niin kuin oli meidän aikaan. Asioista paremmin perillä ovat nyt jo nuoresta.
(jat.)

sunnuntai, 15. tammikuu 2017

MIEHENMITTA--21.

  Jaska näki, kuinka Elli jäi ikkunan äärelle haaveellisena katsomaan jonnekin kaukaisuuden ja runouden satumaahan.
  - Joo! Höyrähdähän sinä vielä siihenkin, se  onkin sitten sitä myöten sorromnooo! Ei muuta tarvita. Niin kiero ja imelä ilmestys se koko äijä, että pthui saatana! Jaska kirosi.
  - Sinä et tiedäkään hienoudesta etkä sivistyksestä. Sinä olet sonnassa möyrinyt, kaiken ikääsi. Minä kaipaan toisinaan ylevämpää sekä jalompaa näkemystä ja sieluni  kaipaa hengenravintoa.
  - Ja perkele! Se mies on sivistyksen pohjanoteeraus, oikea irvikuva. Teitä höynäytettäviä naisia kävi siellä liehittelemässä, josko irtoisi pimppaa. Mitään muuta sen miehen mielessä ei ole. Runot ovat vaan syöttinä. Kyllä nämä gigolot on nähty.
  - Sinä aina poljet maanrakoon kaiken sievän haavemaailman. Kauniit hienoudet ja kauneudet vaan mitäpäs sinä osaisit arvostaa! Paskannat jo housuunkin. Vielä alkaa väittelemään. Thy!
  - Reikä se on sen muutaman Kärhämäisen pellen perseessä! Samaa ainetta sieltäkin pukkaa tulemaan. Mahtaakos tuo runoilla paskahuusissakin?
  - Minähän en keskustele sinun kanssasi enää mitään tupperi-illan kuulumisista. Oo omillasi sen pöljäke! Ensin mahtailit minun hankintani ja nyt vielä kaiken muunkin sen lisäksi! Elli sanoi ja käänsi Jaskalle selkänsä.
  Jaskaa rupesi vähän vaivaamaan, kun piti se eukko tuolla lailla suututtaa. Saattoihan olla niinkin, että tällä oli totinen tarve saada imaista itseensä korkeampaa kulttuuria mitä täällä, heidän omassa pirtissä oli normaalisti tarjolla. Eihän tuo tietysti paljon ollut, pakkohan se oli myöntää.
  Mutta toisaalta, kulttuurista ei evästä revennyt. Kyllä kai sen naisenkin aivolla tajuaa, että maksamaan tullee jos kulttuuria ryntää tosissaan viljelemään.
  Nyt kun rauta oli kuumana niin Jaska päätti ottaa puheeksi sen sisävessankin.
  - Tuota, vissiin kulttuurihömpötystä se lie sinulla se posliiniin pieraisukoppikin? Tuolla kun käväisin Tonttisen mökillä, niin eiköhän Reetakin  samaa virttä veisannut. Minähän Jallulta kyselin mikä helvetin hienosteluvimma se on akkoihin iskenyt, niin Jallu arveli, että kaikenmaaliman naistenlehdet ne höynäyttää maalaisakatkin turhuuden perään.
  - Joko piti aloittaa taas riidan rakentaminen? Kummallinen äijä. Jos jotakin uudistusta haluaa, niin siinä on semmoinen rätinki edessä, ettei pappikaan parempaan pysty.
  - Minä en ole riitoja rakentanut. Itse sinä heti kuohahtelit kun halusin tietää alkuperän tuohon hienosteluvillitykseen.
(jat.)

lauantai, 14. tammikuu 2017

MIEHENMITTA--20

  - Minä en ole kertonutkaan kuinka ihania ja  edullisia tavaroita sainkaan Tupperi-illassa. Kolme aivan ihanaa  uutta kannua. Kaikki ovat erivärisiä. Saa väriä ruokapöytään. Ja paljon muutakin sain. Aivan ihmeellisen salaattilaatikon jossa ei salaatinlehdet kuivu... Ihanan munakotelon tilasin. Kerttu ei raskinut ostaa mitään, se on niin nuuka. No, sai se emännänlahjan, jonkin  hunajaottimen. Vaikka Kerttulla on paha allergia.
  - Ja rahaa meni kuin tukkiköyttä?
  - Eipä kuule mennyt. Sain maxi- alennukset, kun tilasin erikoismallisen keittiösetin.
  - No et ainakaan kympillä selvinnyt?
  - Kympillä? Mitä  sillä saa? Sain kahdensa- dankolmenkymmenen tavarat melkein kahdellasadalla. Ajattele sain viidentoista euron säästön iltaa istuessa.
  - Ettäkö yli kahdensadan..? Ilmanaikuisista kipoista?
  - Ne ei olekaan ilmanaikuisia. Hienostorouvatkin niitä ostellee.
  - Vaan toista tonnia mummon markkoja tuhlaa semmoiseen  jota ei koskaan tarvitse. Katsopa huviksesi tuonne kahferin kaappiin, niin onpa kippoa ja puteleita vyörymään asti.
  - Joo morkkaa sinä vain. Kumma jääräpää. On joka asiasta toista mieltä ja aina pitää juonitella. Muut ukot pitää naisiaan arvossa.
  - Kyllä tuntuu taas syyllinen löytyvän helposti. Sanon minä sen, että mistä pirusta rahat riittää, tuollaisiin - "säästöihin."
  - Nyt heität sen jurnuttamisen, taikka minä
näytän, kuka kysy ja kuka käski, Elli sanoi.
  Enää Jaska ei tohtinut sanoa mitään. Ääneti vain lusikoi soppaansa.
  Vaiti Jaska lopetteli ateriaansa. Hartaasti hän viimeistellen  pyyhki leipäpalalla lautasensa puhtaaksi.
  Hän oli syrjäsilmällä  katsonut Elliä, joka touhusi  omiaan, keittiön ikkunaverhojen kimpussa.
  Nainen hyräili... Jaska tiesi entuudestaan, että se oli yleensä paha merkki. Usein se enteili tyyntä myrskyn edellä. Jaska yritti salaa, huomaamattomasti siirtyä pöydästä omalle sohvalle. Myrskyn vältti parhaiten kiertämällä myrskykeskus kaukaa, Jaska oli oppinut.
  Samassa Elli puhkesi puhumaan:
  - Se on onkin herrasmies se eläkkeelle jäänyt opettaja Kärhämäinen! Harvoin näkee näillä kulmilla yhtä sivistynyttä ihmistä...
  Tämä oli Jaskalle liikaa. Hän  muisti kyllä kyseisen miehen ja sai vaivoin hillityksi itsensä. Jaskan käsitys miehestä oli: Ylimielinen keikari, joka ei  tiennyt oikeasta työstä eikä elämästä pätkääkään.
  Jäätyään vaille vastausta Elli jatkoi:
  - Opettaja Kärhämäinen lausui meille runoja tupperi-illassa. Niitä  ei useinkaan, muutoin näillä kylillä kuule... Kauniita, romanttisia runoja... Naisen sielu kaipaa kaikkea kaunista ja hempeää.
(jat.)

perjantai, 13. tammikuu 2017

MIEHENMITTA --19.

  Syvään iskeytyi rautakangen terävä kärki kun Jaska junttasi sitä voimansa takaa. Näkisitpä ämmä nyt, kuka se on mies! Jaska uhosi.
  Tiuhaan upposi aitapaalut toisensa jälkeen. Kauniiksi, suoraksi riviksi istutetut paalut, olivat kuin sotilasrivistöt. Jaska polki tiiviiksi  paalujen tyvet, etteivät paalut päässeet heilumaan juuri nimeksikään.
  Mutta laiska mies ei jaksanut kauan riehua. Kohdalle sattunut heinälato olikin  sopivasti hollilla, siellä oli vielä heinänrippeitä sen verran seinustalla, että niistä sai pehmikettä kyljen alle. Syvään haukotellen heittäytyi heinäkasaan ja lähes unettoman yön  univelkoja tuli maksuun, kuorsauksen kera.
***
  Keväinen tuuli puhalteli lämpimästi. Auringon kirkkaat säteet osuivat ladon ovesta, ladossa nukkujan silmiin. Silmät avautuivat ensin  harhaillen, sitten etsivät todellisuuden kiintopistettä. Kunnes  etsiytyivät ranteessa olevaan rannekelloon.
  - Voi lempo kohta kuusi. Jokohan tuolla Ellillä olisi sapuskaa? Ruokaa ajatellen, Jaska kuuli mahasta tulevan pitkän valitusmurinan.
  Verkkaisesti Jaska nousi jaloilleen. Aukaisi sepaluksen, ja laski liiat paineet hirsien välistä mäkeen.
  Jaska katsoi aidantolppa riviä. Ei sitä kovin paljon ollut. Menisi puolille öin jos alkaa kiertää koko laitumen. Kyllä se on päivä huomennakin. Syömään tästä.
***
  Jaska  lähti marssimaan, maitokärryjä työntäen, Kitulan mökkiä kohti. Sisälle päästyään hän heitti puseron päältään. Ellin silmät ottivat jo lumpuksi tuomittuun paitaan:
  - Mistä lemmosta sinä olet tuommoisen resun kaivanut? Oletko sinä käynyt kaivamassa aitan kaikki paikat sekaisin. Odotahan jos on yksikään resu lattialla, niin saat noukkija joka ikisen ylös.
  - Kyllä saatana tuli siitä yhdestä paidasta savotta! Samahan tuolle oliko tuo siellä tahi täällä. En minä pysty sitä esiin taikomaan... Onko sitä ruokaa. Päivän puurtanut, niin kyllä se alkaa nälättää.
  - Mikset tullut oikeaan aikaan? Onpa siellä uunissa, jos ei liene jo palanut? Missähän se  herra on maleksinut? Elli purki yhä sappeaan.
  - Maleksinut? On se saatanaa. Tässä paskassa kun yrittää  uurastaa kaikkensa. Niin pelkät haukut siitä palkaksi saa. Ja mitäs noita utelet? En minäkään ole kyselemässä missä sinä olet aikaasi viettänyt...
  - Siinä kävi Perälän Paavokin. Sinua kaipasi. Onhan se Paavo höyli mies. Asiasta tehden toi minun hansikkaat, kun illalla unohtui Perälään Tupperi-illan tunnelmassa.
  Jaska otti uunista  keittoastian ja aloitti lusikoida velliä  suuhunsa. Puolella korvalla hän kuunteli Ellin puhetulvaa.
  - Tupperit ja tupperit, Jaska mutisi.
(jat.)

torstai, 12. tammikuu 2017

MIHENMITTA. -18-

  - Paita ja paita. Jaska jupisi ja lähti kävelemään ovea kohti.
  - Et suinkaan  sinä, onneton ryökäle luule, että nelivartista flanellia kasvaisi jokaisen puunoksalla NIIN! elämöi Elli edelleen.
  Jaska paiskasi vihoissaan oven kiinni takanaan, että ikkunalasit helähtivät.
  - Kyllä osaa olla hankalia nuo ämmät! Alvariinsa tekemässä kärpäsistä härkäsiä. Kun tuli ollenkaan otettua mokomaa riesaa! Kyllähän poikamiehen päivät olisivat olleet, yhtä juhlaa. Ei olisi jatkuvaa  kitinää ja turhanpäiväisiä vaatimuksia. Niillehän mies ei millonkaan osaa mieliksi olla. Sellaista  miestä ei ole luotu. Ja jos on luotu, niin ei se mikään mies olekaan. Pitäähän  miehellä sentään olla oma tahto! Hittolainen! Se on miehenmitta! Mikäs pirunkonsti lie luontokin, kun houkuttelee tikanpojan puuhun. Viattoman poikamiehen saa tekemään sadat temput mokoman pimpsan saannin eteen.
  Jaska seisahtui keskelle pihaa kädet syvällä housujen taskuissa. Housut lemahtivat vieläkin, muistutellen, ikävästi, poikkeamisesta Tonttisten luona.
  Takamuksisakin tuntui kirvelyä, ja tunnelma oli muutenkin tunkkainen. Jaska  maiskautteli suutaan. Se tuntui tahmealta.
  Hän oli jo päättänyt: Paitaa hän ei lähtisi hakemaan. Ei elävänä. Ja vielä vähemmän kuolleena. Tehkööt Elli sitten mitä lystää.
  Jaska suunnisti vanhaa aittarakennusta kohti, missä hän tiesi Ellillä olevan matonkudelaatikon. Sieltä leikkaamattomien riepujen seasta Jaska kaivoi esille tutun sinivihreäruudullisen flanellipaidan. Kyynärpäät olivat jo kertaalleen paikattu. Paikatkin olivat jo monilla reillä, mutta muuten paita näytti ellei hyvältä, niin ainakin kelvolliselta.
  - Ämmät panee hyvää vaatetta matonkuteiksi, ei sitten ihme, että ei mikään niille piisaa! Tässä se taas nähdään: ämmät hassaavat enempi kuin milloinkaan tienaavat!
  Jaska käveli pääpystyssä takaisin pihamaalle. Nyt näytti ilmat sopivilta, vaikka ryhtyä työntekoon.
   Niin töihinhän se oli miehen mentävä, että sai talon pidettyä pystyssä ja kaikenmaailman muovikipot ja posliinipotat maksettua. Olihan se ristinsä kannettava, kun oli sen tullut otettua. Jospas siitä saisi sitten vaikka edes hyvän nimen, jos ei muuta.
  - Ja rahaa. Sitähän ämmä sai haaskattua aivan mielettömiä määriä. Jos ei  muualle, niin ainakin se pisti sitä salaa kirjekuoressa menemään  pojalle, Jaska tuskitteli ja sieppasi aidantekovärkkejä navetan seinustalta ja pani ne vanhoihin maitokärryihin.
  Kuorma kolisi epätasaisella kärrytiellä kun Jaska työnsi kärryjä. Aita piti tehdä  pitkin rajaojan vartta.
  Linnut pitivät iloista konserttia läheisessä metsässä. Päivä oli mitä kaunein, ja sehän sai Jaskankin vihdoin paremmalle tuulelle.
(jat.)