sunnuntai, 11. joulukuu 2016

...ON SE ELÄMÄÄ

OSA.89.
  - Hetki vain! Minä heitän naarakoukut vielä varmistukseksi, Tietäväinen sanoi ja otti köyteen sidotun naarakoukun kärrystä.
  Hän heitti naaran keksien väliin ja alkoi vetää.
  - Nyt on kiinni ja pysyy. Vedetään!
  Hitaasti hivuttamalla miehet vetivät taas. Poliisit seurasi tarkasti milloin tumman veden suojaama salaisuus paljastuu.
  - On saatana se Rimpiläinen. Voi jumaliste! Tuollainen pienonen epelihän se oli. Onneksi oli luja haalari päällä. Tämähän onnistui päälle toivoen, Kilikki sanoi.
  Ruumis vedettiin ja käännettiin niin, että enimmät moskat irtosi uhrista.
  - Mitä helvettiä! Tätäkin on ammuttu haulikolla kasvoihin. Tavaramekkikö? Viskari sanoi.
  - Todella surullista. Voit Viskari soittaa Mustanauton pojille, että kerran vielä.
  - Nostetaanpa ruumis kärryyn ja tavarat nyös. Palataan tuonne pihalle. Hieno homma kun saatiin näin nätisti homma hoitoon, Tietäväinen jutteli.
***
  Kilinä kulki illalla kaupungin syrjäkatua. Kädessään hänellä oli muovi kassi jossa oli K-logo. Hän piti tarkkaan silmällä ettei kukaan vain huomannut häntä, kun hän livahti pienen omakotitalon pihaan. Hän piiloutui pihan varjoihin pitkäksi aikaa... Ei koskaan tiennyt jos joku kyttä oli kintereillä. Päivällä käry oli ollut niin lähellä. Liian lähellä.
  Kilinää aivan puistatti muistaessaan kun aivan yllättäen oli meinannut törmätä poliiseihin. Onneksi nämä olivat keskenään olleet niin kiivaassa keskustelussa, että Kilinä oli huomaamatta ehtinyt livahtaa sivukadulle.
  Kilinä tiesi, että hänestä oli etsintäkuulutus päällä. Mutta hän oli siistinyt itsensä. Surukseen oli pitänyt luopua komeista mustista viiksistäkin jotka olivat koristaneet hänen komen räkäviisarin alustaa.Pään hän oli  vetänyt aivan muliksi. Eipä edes hyvät tuttavatkaan olisi häntä tunnistaneet.
  Nyt piti vetää matalaa profiilia. Taloudellista hätää nyt ei ollut joten bisnekset saivat odottaa rauhallisempia aikoja. Ja olihan Kohon Kale varma pankki jos hätä tulee. Kilistellä ei nyt uskaltanut.
  Viimein Kilinä tuli varjoista ja meni talon ovelle. Koputti kolme pitkää jä lyhyen kopauksen oveen. Pihavaloja ei ollut ja kevätyön hämärä antoi jonkinlaista näkösuojaa. Kilinä odotti kauan, sitten hän toisti koputukset. Oli hiljaista vain kaukaiset keskustan äänet kuuluivat Kilinän korviin kuin vaimennettuna.
 Viimein oven takana kolahti. Sovitut varmistus koputukset kuului oven sisäpuolelta. Kaksi pitkää joihin Kilinä vastasi kolmella nopealla.
 Silloin ovi raottui ja raossa näkyi Kauhun kärsivännäkööinen, kalpea naama.    
 - Terve! Miten sinä jaksat? Onko haava tulehtunut? Olet aika kehnon näköinen.
 - Saatanan Survoja! Haava on pahempi kuin luulin. Kuumettakin meinaa olla. Ainakin siltä tuntuu. Saitko sinä edes aspiriiniä.
 - Toin minä ja ruokaa muutamaksi päivää.Oletko saanut olla rauhassa?
(jat.)

lauantai, 10. joulukuu 2016

...ON SE ELÄMÄÄ.

OSA:88.
 - On kai se niinkin. Minun pitää joutua toisten perään. Terve!
  Mönkijät olivat jo suolla. Moottorit päristen ne kallisteli eteenpäin.. Sitten ne äkkiä pysähtyivät. Kilikki kiirehti kysymään syytä.
  - Eipä sitä tiedä missä se lampi on?
  - Enpähän sitä tiedä minäkään. Odotellaan, että tuo pitkäjalkainen poliisi ehtii tänne.
  Viskari harppoi puolijuoksua seisahtuneen ryhmän luokse.
  - Onko jotain häikkää?
  - Kunpa kukaan ei tiedä missä se monttu on.
  - Tuota vihreänä näkyvää pusikkoa kohti niin siellä se on. Vaan varokaa hetteitä. Uppoaa kallis värkki.
  - Tälläpä pääsee pahemmasta kuin jalkamies. Melkein vedenpintaa pitkin, toinen kuskeista kehahti.
  - Antaapa sitten älyttömän vetää,  Viskari sanoi ja hyppäsi perävaunuun.
  Kyyti oli kuitenkin niin heiluvaa epätasaisessa maastossa, että Viskari hyppäsi kohta alas.
  - Ei tuossa pysy pirukaan.
  Pian mönkijät saavuttivat lammenrannan. Aurinko oli laskeutunut jo aika matalalle. Taivaanrannan pilvet saivat kauniin kuparinrusken värin. Oli tyyntä ja ilmakin oli vielä useita aseita lämpimän puolella.
  - Aletaan heti hommaan, että ehditään saada hommat haskaan ennen kuin aurinko menee piiloo
  - Kuten huomaatte vain tällä rannalla on käynyt joitakin eläviä. Ei saa rahkasta selville onko ne ihmisen jälkiä. Vai onko eläimiä käynyt juomassa.Ainakin tuossa hirven jätöksiä näkyy. Tuo lammen toinen reuna on niin ylhäällä, että eläin ei ylety sieltä juomaan. Ainakaan näin vähän veden aikana, Viskari opasti.
  Tietäväinen tutki lammen rantaa ja huomasi kaatuneen kasviston.
  - Kylläpä totta puhut. Äkkiä tämä on hoideltu. Pojat keksit esiin. Kaukana rannasta se ei ole.
  Nuoret miehet ottivat pitkäkoukkuiset keksit kärrystä. Niissä oli pitkä puuvarsi.
  - Kokeillaan ensin näillä keksillä. Viskotaan sitten naaraa jos tulee näillä vesiperä, Tietäväinen osasi hommansa.
  Nuoret miehet olivat vantteroita urheilullisia nuoria. Järjestelmällisesti he alkoivat vedellä keksillä rantavettä niin kaukaa kuin keksillä ylettyi.
  Jo neljännellä vetäisyllä äärimmäisenä vasemmalla oleva nuorukainen sanoi: 
  - Hei täällä on jotain. Tuntui kuin keksi olisi tarttunut johonkin joustavaan, mutta sitten irtosi.
  Tietäväinen komensi kaikki keksimiehet samaan kohteeseen. Tunnustellen jokainen työnsi keksin veteen ja vetivät rantaan päin.
  - Joo on kiinni. Kaikki keksit tähän lähelle. Kun tunnette että tarttuu niin lopetatte vetämästä. Sitten kun kaikki keksit kiinni vedetään yhtä aikaa, Kimmo-niminen nuorimies opasti.
  Kaikki keksit olivat tukevasti kiinni.
 - Nyt vetoja yhtä aikaa. Hitaasti ja varovasti ettei keksit irtoa, Tietäväinenkin puuttui asiaan.
  Mikä siellä sitten olikin tuntui tulevan aika helposti ylemmäksi.
(jat.)

perjantai, 9. joulukuu 2016

...ON SE ELÄMÄÄ

OSA.87.
   Viskari ja Kilikki odottelivat yhä ruumisauton saapumista. He olivat tutkineet tarkoin ruumiin ympäristön. Myös tekninenryhmä oli käynyt ottamassa tarpeelliset tai muuten mielenkiintoiset näytteet.
  Ihmeitähän siinä ei ollut. Kaikki palava materia autosta oli palanut. Oli aivan turhaa alkaa siitä jotain jälkiä etsimään.
  Ruumiin he olivat kantaneet tilapäisillä paareilla talon pihalle.Samat miehet ja sama auto keinui jälleen huonoa tietä taloon. Totisen näköinen kuski hyppäsi autosta ja sanoi:
  - Täällähän alkoi ruumista tulla liukuhihnalta. Mikäs siinä jo vain se meille passa. Toisen kuolo on toisen leipä. Vai mitenkä se menee?
  - Ikävä kyllä näin on. Ja pahoin pelkään että tulee vielä kolmas keikka. Kunhan tutkimme tuolla suolla, mikäli saamme pelastuspartion tulemaan. Ihmeen kauan ne kupeksii.
  - Mikäs se sellainen ruumis joka suosta ongitaan? No, kaipa teillä on tietoa. Me lähetään menemään. Soittakaa sitten jos vielä tarvitsee tulla.
  - Selvä se. Toivottavsti ei pelastusmiehet ehdi yhtä aikaa huonolle sivu tielle. Aika hankala ohittaa. Turvallista matkaa!
  ***
  Vielä saatiin odottaa pitkästymiseen asti ennen kuin keltapunainen kuorma-auto jurrasi talon pihaan. Auton lavalla oli kaksi mönkijää köysiä ja naarauskoukkuja ja kaikkea muuta tarvittavaa.
  - Ollaanko täällä kuinkakin hermona. Oli hiukan vaikeuksia. Ei tuo Volvonresu suostunut käynnistymään. Kauan kun liikuteltu, oli akku päässyt tyhjenemään. Niin minä olen vt. palopäällikkö Tietäväinen, mies tarinoi ja kätteli poliiseja.
  - Eipä tässä pimeä enää yllätä. Aivan hyvin kerkiää. Ei ole kukaan hengenhädässä.
  - Hyvä! Mikäs se olikaan homman nimi?
  - Suolampi pitäisi naarata. Epäillään että siellä on ruumis.
  - Oho! Onko kaukana?
  - Ei mahdottomia. Tuolla suolla. Olisiko puoli kilometriä.
  - No pojat! Mönkijät alas kalusto kyytiin ja menoksi. Tietäväinen tuntui olevan ryhmän pomo.
  - Tietäväinen oli jo keski-iän miehiä, mutta neljä nuortamiestä olivat varmaan juuri armeijan suorittaneet.
  - Onko suolla kuinka pehmeää? Uppoaako nämä rakkineet sinne?
  - Hyvin tuo jalkamiestä kesti. On siellä hetteikköjä, että kannattaa pitää silmät auki.
  - Toisen mönkijän perään pantiin kevyt perävaunu johon lastattiin kalusto. Nuoret miehet hyppäsivät ajokkien sarviin ja kulkue alkoi laskeutua mäkeä alas. Poliisit ja muut miehet seurasivat marssien perässä.
  Silloin eräs teknisenmies juoksi Viskarin perään:
  - Kuule! Meillä on täällä kaikki valmista. Missä se on seuraava kohde.
  - Pääsette isommalle tielle niin siinä kohta on kaksi taloa lähekkäin. Ensimäisestä ajatte ohi ja seuraava on Rimpiläinen. On siinä postilaatikossa nimi.
 - Selvä! Toivottaisikko hyvää saalista ongintaan? En nyt kuitenkaan.Olisihan se helpotus jos ruumis löytyisi. Kuitenkin niin kauan kun ei löydy on toiveissa että mies on elossa.
(jat.)

torstai, 8. joulukuu 2016

...ON SE ELÄMÄÄ.

OSA.86.
  - Lupaatko ettet enää niiden taulujen tiimoilta rahasta? Voisin ehkä suostua.
  - Perkele! Mun nähdäkseni sulla ei ole vaihtoehtoja. Sopimuksia en tee kenenkään kanssa. En edes Kauhun.
  - Missä se Kauhu nyt on?
  - Se on piilossa. En siitä ala laulamaan. Mutta helposti se lähtee liikenteeseen. Sitten ne taulut pidä tarkoin jemmassa ainakin niin kauan kuin pölyt laskeutuu. Kytät kiertää ympäri kaupunkia kyselemässä. Ei pienintä viitettä kytille. Joko olet ehtinyt myydä yhtään.
  - Kaksi pientä halpaa taulua. Pitää panna kaikki piiloon. Saatanan Kilinä mihin kiipeliin sinä taas minut veit. Mene takakautta ettei kukaan sua huomaa. Tuossa on se tonnisi. Muista että mitään lisälypsyjä en rupea kärsimään. On ne minullakin omat "Kauhuni", Koho sanoi ja viskasi kaksi viisisatasta tiskiin.
  Kilinä sieppasi setelit ja nauroi räkäisesti.
  - Kyllä minä sinun gorillasi tunnen. Pelkkiä mammanpoikia. Tasan tarkkaan tiedän minkälaista sakkia sinulla on palkkalistoilla. Paskat housussa kun kuulevat Kauhusta. Me ollaan Kauhun kanssa kamuja.  Me ei siedetä minkäänlaista kieroilua. Sen tuli Survojakin huomaamaan. Liian myöhään vain.
  - Ala jo saatana mennä. Rahat sait. Nyt ollaan sujut. Toivottavasti ei nähdä koskaan.
  - Noo papparainen. Hädässä ystävä tunnetaan. Se on hyvä kun on rikkaita ystäviä, ei pääse köyhyys yllättämään vaikka bisnekset ei kovin hyvin luistakkaan.
  Kärpänlailla Kilinä säntäsi hyllyjen välistä takaovelle kun kuuli jonkun olevan tulossa.
  Rikkaalta vaikuttava rouva tuli kauppaan. Hiukan nenäänsä nyrpistäen hän hengitti vanhan tavaran tuoksuja. Hän oli huomannut että antiikki liikkeistä helposti teki löytöjä. Kauppiaat eivät tunteneet taulujen arvoja. Hyvinkin arvokas taulu saattoi lähteä muutamalla satasella.
 Lipevänä Koho oli heti valmis palvelemaan asiakasta. Tosin häntä hirvitti kun Ruikanrannan hankinnasta oli monta taulua näkyvillä. Toivottavasti rouva ei huomaisi "kuumia" tauluja.
 - Hyvää päivää, kuinka voin rouvaa palvella.
 - Taidetta lähdin katselemaan. Huomasin seinällä alastoman kohdan joka aivan välttämättä vaatii ison taulun.    
  - Olkaa hyvä vaan. Siinä on vaihtoehtoja moneen makuun. On isoa ja pienempää halpaa ja kallista. Tunnettujen taiteilijoden töitä ja on tuntemattomiakin. Kaikkea löytyy.
  - Ai tuossapa on ihana maisemataulu, Tuon minä ostan maksoi mitä maksoi.
  Rouvan valinta osui juuri Ruikanrannasta tuotuun tauluu. Hälytyskellot Kohon päässä kilisi. Vaikka tilanne oli houkuttava niin kärähtämisenvaara oli liian suuri.
  - Anteeksi hyvä rouva, mutta juuri tuo taulu on jo myyty.En vain ole ehtinyt ottaa sitä alas. Ehkä jokin muu miellyttäisi.
  - Ai! Minun pitää mennä sellaiseen antikvariaattiin jossa tavara on kaupan, rouva närkästyi . Pyörähti kannoillaan ja tuhahtaen poistui liikkeestä.
(jat:)

keskiviikko, 7. joulukuu 2016

...ON SE ELÄMÄÄ.

OSA.85.
  "Antiikkikauppa K.KOHO" luki mustin kirjaimin kyltissä joka killui syrjäkadulla sijaitsevan talon oven päällä. Lisäksi oli seinään kiinnitetty lasilla suojattu laatta jossa kerrottiin liikkeen toimenkuvaa. Talo oli vanha puutalo ja sen lattiataso oli alempana kuin katu.
  Talon ikkunat olivat vanhanajan pikkuruutuiset. Sen kellertävä seinämaali oli osittain lohkeillut pohjoisen ankarissa oloissa.
  Kalevi Koho oli luihun näköinen mies. Olemus oli laiha ja hartiat jo painuneet. Silmät olivat vilkkaat ja seurasivat tarkasti asiakkaiden käyttäytymistä. Hän oli juuri laskeutunut asuinkerroksesta myymälään. Hän poimi muutamia. asiakkaiden lattialle heittämiä esineitä takaisin hyllyyn. Kellon tullessa kymmenen hän aukaisi lukot, mahdollisia asiakkaita varten.
  Koho laitteli esineitä uuteen järjestykseen. Toki hän tiesi mitkä esineet olivat kulloinkin arvostetuimpia. Niitä piti panna tyrkylle.
  Istuttuaan aika pitkän kakun omaisuusrikoksesta, hänelle oli sattunut onnenpotku. Hän oli  perinyt rikkaan setänsä ainoana perijänä tämän kaiken omaisuuden.
  Toki Koho oli kouluja käynyt aikanaan. Hän oli koulutukseltaan maisteri. Olosuhteet vaan olivat saattaneet rikostenpoluille. Tilaisuus tekee varkaan piti hyvin paikkansa.
  Vuosien varrella oli antiikkikauppojen suosio noussut valtavasti. Tarpeeksi vanhasta rojusta saattoi joskus saada mahtavia voittoja. Varsinkin vanhat taulut ja kalusteet olivat kysyttyjä.
  Koho osti kokonaisia kuolinpesiä. Joskus sattui aivan satumaista tuuria. Varsinkin tollot maalaiset eivät älynneet aarteittensa arvoa.
  Ovikello kilahti ja Koho oli valmis palvelemaan päivän ensimmäistä asiakasta.
  - Sinä! Mitä saatanaa sinä täällä? Olen sanonut että pysyt poissa työaikana. Eihän sinua kukaan nähnyt?
  - Pakko oli tulla. Ne taulut jotka kundit kävivät sieltä Ruikanrannalta ovat nyt tosi kuumia. Poliisi etsii ja kyselee niiden perään. Missä ne sulla on?
  - Sitä en sinulle kerro. Nyt lähet vetämään. Meidän välillä ei ole koskaan ollut mitään muista se, Koho sähisi miehelle.
  Kilinä, joka asiakas oli, katsoi Kohoa kuin halpaa makkaraa.
  - Senkin rotta! Arvasin että sinun kanssa ei pitäisi alkaa millekkään. Maksoitkin niin pirun vähän kun hommasin sulle taulut. Saat antaa tonnin lisää, ennen en lähde. Luin lehdestä että taulut oli miljoona luokkaa. Ala kuule kaivaa kuvetta.
  - Ei senttiäkään! Mitä sinä suurilla rahoilla. Ala nyt lähteä.Sopimus kuin sopimus!
  - Jos ei rahoja ala löytyä vihjaan Kauhulle! Tiedätkö miten Survojan kävi kun veti välistä?
  - Minä en halua olla Kauhun kanssa missään tekemisissä!
  - Pöhkö! Siinä ei sun tahto auta. Jos vihjaan Kauhulle se on menoa.
  Koho oli kalvennut kun kuuli Kauhun nimen. Hermostuneena hän liikkui hyllyjen välissä. Hän mietti antaisiko rahan. Toisaalta hän tiesi senkin että rahanreikä olisi tukkeamaton niin kauan kuin Kilinä hengitti. Ehkäpä sitä hengitysaikaa pitäisi lyhentää. Olihan hänellä ne likaisentyöntekijät. Kauhu oli kyllä kauhunpaikka. Nyt täytyi toimia viisaasti.
  - Onko suu sitten varmasti supussa jos nakkaan tonnin?
  - Enhän minä turhista huutele. Auton pito tulee pirun kalliiksi. Pitää vaihtaa. Veres on kattelussa. Ajoin Toyotan romulaan. Laillinen auto täytyy olla. Muuten ei poliisin kanssa pärjää.
(jat.)