sunnuntai, 25. syyskuu 2016

...ON SE ELÄMÄÄ.

OSA.12.
  Salme oli keittänyt aamupuuron. Salme oli harvinaisen hyvällä tuulella. Oliko tuollaisilla Tuppereilla noin suuri vaikutus naisen sielunelämään. Menepä näistä ja tiedä, Seppo ajatteli.
  - Käytkö sinä sitä Jyrkii kaveriksi? Jospahan tuo oesi selviytynnä humalasta. Ihtesäppä se loukkovvaa jos ei reten pystyssä pysy.
  - Suatampa minä kävästä kuikkimassa millaesessa kunnossa Jykä tännään lienöö.
  - Jospa käötkii ennen syömissii. Kutu vaekka se Jyrkihhii syömään. Jos se näöttee pysyneen erossa viinoesta. Ei maha olla syönnä muutammaan melekeeseen.
 - Jospa käönnii, Seppo oli heti valmis.
  Seppo käveli suoraan pellon poikki naapuriin. Entinen polku oli käyttämättömänä kasvanut umpeen. Kuitenkin Seppo tiesi tarkkaan mistä polku meni.
  Sepon tullessa Rimpiläisen pihalle suuri autiuden tuntu leijui sen pihakoivuissa, jotka vielä lehdettöminä koukkuisin oksasormin yrittivat harata pohjoisen tuulta  vastaan. Silmutkaan eivät olleet vielä turvonneet. Ne odottivat etelätuulta ja lämmintä.
  Talon ulko-ovi repsotti sepposen selällään. Mitään elämää ei näkynyt missään.
  Seppo kiipesi muutamat betoniaskelmat ja astui eteiseen. Joku jo herännyt raatokärpänen surisi eteisen ikkunassa. Jyrkin kumisaapas oli tuvanoven edessä. Se sai Sepon kummeksumaan tilannetta.
 Tuvanovi avautui äänettömästi. Seppo astui tupaan yhä enemmän hämmästyneenä. Huoneessa oli suoranainen kaaos. Rikkoutuneita huonekaluja ja särkyneitä astioita oli lattialla. Sanomalehdissä, joita oli lattialla paljon, näkyi tummiksi kuivuneita tåpliä. Ne oli kuin kuivunutta verta.
  - Jyrkin nenä? Seppo sanoi ääneen.
  Seppo huomasi että olohuoneen nahkasohvantyynyt oli vedetty
kaikki puukolla halki. Pehmusteen valkoiset pumpulit pursuivat viilloista valkoisen viattomina.
  - Mitä helevettiä! Ne Tojotan äijät, Seppo ähkäisi.
  Rimpiläisentalo oli tuttu Sepolle. Hän tiesi missä oli makuuhuoneet. Hän toivoi, että Jyrki olisi jossain niistä nukkumassa.
  Jännittyneenä hän aukaisi Jyrkin oman huoneen oven. Siellä oli hävitys jos mahdollista, vieläkin perusteellisempi kuin olohuoneessa. Vuodevaatteet oli viillelty riekaleiksi. Komeroiden sisällöt vedetty lattialle.
(jat.)

lauantai, 24. syyskuu 2016

´´ÓN SE ELÄMÄÄ.

OSA.11,
  - On kae se niinnii, vuan jos kaekki mäntässiin luukulle koputteleen, niin mistäpä ne rahat revästässiin.
  - Ohan niillä nyt se Unijoni. Sieltäpä sitä tulloo rahoo kuin villaköyttä. Siinä ei kohta tarvihe pikkunavetoeta, kun Unijoni maksoo kun isäntä makkoelee.
  - En tiijä! Parempi se oesi kun maksasivat tuotteen hinnassa. Ei oesi jatkuvasti kaopunkilaesilla ne tujet hampaessa.
  - Vuan jos maetolitran hinta nousoo palijo, niin ne isot isännät valtoo koko markkinat. Palijo kun myö niin palijo saa. Sillon sitä mökkiläestä viijään kylymällä kyytillä.
  - Oli miten oli niin isot ne aena potin korijovaa. Eipä maha semmosta systeemijä tulla, että seos kaekille tasapuolinen. Isot tilat ovat aena niskan päällä.
  - Eipähän se oo mökkiläesellä ikkää ollunna heleppua. Sillon aekonnaanki kun lehemät lypsi sen verran että yhellä pikku panikällä ruahattiin maetua meijeriin. Vaen se sillon oli melekeen samanlaesta kaekilla. Vöyreemmät suatto panna muutaman pänikän päevässä. Ei ollunna tankkeja eikä lypsykonneita. Yhtäkaekki päevästä toeseen vaen selevittiin. Ja kun tarkasti eli niin sitä kerty jotaki sukanvarteenkin. Vaen nythän sieltä Tupperinkävijät tullee. Aoto ajo pihhaan.
***
Keväinenaamu valkeni sumuisena ja pilvisenä. Tuuli kylmästi pohjoisesta. Seppo oli vähän apealla mielellä. Tarkan miehen mieltä oli rassannut monien satasien Tupperi ostot.
  Hatuttihan se, vaikka ei tohtinut mitään sanoa. No, Matti oli sanonut sitäkin ronskimmin. Seppo hymähti illantapahtumille.
  Rutiinilla navettätyöt oli äkkiä ohi. Maito tankissa ja elukat ruokittu. Navetassa oli kyllä ahdasta, kun Salmekin oli tuonut lehmänsä Niemen navettaan. Mullinkasvatuksesta oli luovuttu. Vasikat pantiin välitykseen. Se tuntui parhaalta ratkaisulta. Tosin Seppo oli ehdottanut, että jos Turakaisen navetta kunnostetaan mullinkasvatukseen, mutta siitä oli ainakin toistaiseksi luovuttu.
(jat.)

perjantai, 23. syyskuu 2016

...ON SE ELÄMÄÄ.

OSA.10.
  - Älä sinä jo muuta sano. Martalahhii on vinttihi täönnä niitä muovikippoja. Kirpparillennii se on niitä kuskannu. Semmosijahi joeta ei oo ikinä käötetty. Siinä hommassa se on maenos menny sopivaan rakoseen.
  - Minähi oon Salmelta kysyny, että eikö nuo rahat oesi parempi panna vaekka poekijen tilille pankkiin. Vuan eipä se laehan koeran haokku taevaesiin kuulu.
  - Se onnii kyllä totta. Kun ne on kamalan kalliitahi. Hinnattii ovat kuin Alakossa. Tinkaos ei aota. Vaen tolokut kahavit se vävypoeka keitti. Unet häepy heti kaekkoon.
  - Suapha nähä pitkäänkö siellä naesväki viihtyy. No tulevat kun tulevat. Onkohan siellä töllöttimessä mittee?
  - Eipähän tuolla. Sammoo uusintaa kun muinahi kesinä. Poerottii ja vanahoja Salakkareita.
  - Sittepä tässä suattoo tutkija päevän lehtijäkkii. Lieneekö mualimalla mittää ihimeitä?
  - Eipähän tuolla ku pari rattijuoppua ja huumehörhyä ajanna ihtesä hengiltä. Vuan siitä Jyrkistä. Siinä on aeneet teheny tehtäväsä. Vaekkon pieni mies niin suuri sillä kurkku on kun talo tavaroeneen solahti muutamassa vuuessa.
  - Ei kae siinä ou mittoo eikä miäree. Kun livahtoo sille linijalle, niin palluuta ei ou. Kävisikköhän tuota kokkeilemassa töehin uamusella. On suurija huapoja ei niitä sua yksin liikuteltuu.
 - Jyrkissäpä tuo apu lohkijjaa!
 - Eipähän tässä täösrahkeista ou nähtävissä. Mykylässähän niitä oesi kolomehhii velijestä. Vuan suattoot olla niin laeskoja vekkullii nehhii, etteipä niilläkkää vaeva parane.
 - Sehän olj Mykylän Saoli riehunna humalassa kirkolla viimme lauantaena verissäpäen. Olj kae sattunna nohevampi vastustaja. Ne Mykylän pojat onnii semmossii tulukuttajjii. Niimpahän se olj isäsähhii. Puukkoonhan sehhi kuol muuvan vuos sitte.
 - Joo ei oo työhön ohojoojoo pojilla. Vetelehtiit työttömyysrahan turvin. Eivät lähtiskää oekijoehin töehin. Kaesahhii lentee pitkin kyllii niihen kippojesa kanssa. Suattoohan se olla tuottavata hommoo.
  - Kissanpaskoo! Mahtaa mennä niille jotka sitä hommoo pyörittee. Huijjoovat vaen yksinkertassii immeisii. Sossuluukulla se Kaesahhii käö rahhoo. Sieltäpä se helepolla tulloo. Eipä tarvihe ruatoosa riäkätä.
(jat.)

torstai, 22. syyskuu 2016

...ON SE ELÄMÄÄ.

OSA.9.
  - Tiijä nii isäntä. Vuan jonniillaenen velanvahti tässä talossa.
  - Hyvä! Minä olen Mauri Jokinen Helsingistä. Etsimme Jyrki Rimpiläistä. Hänen pitäisi asua jossakin tällä kylällä. Satutteko tuntemaan?
  - Jo tokkiisa! Tuossapa se nuapurissa. Tuo seoraava talo. Pitäs Jyrkin ollannii kotisalla. Käväsi päevällä teälläe.
  - Me on etsitty kuin sitä kuuluisaa neulaa, vielä kuuluisammasta heinäsuovasta. Päivällä näimme, että tässä talossa ainakin on asukkaita. Päätettiin uskaltautua kysymään. Pyydämme anteeksi häiriötä. Kiitoksia tiedosta!
  Miehet palasivat autolleen. Toinen ei ollut sanonut sanaakaan. 
  Sankka sininen savu pölähti pakoputkesta kun mies käynnisti autonsa. - Eivät ainakaan ole viherpiipertäijjii, Sepon mieleen juolahti.
  Seppo lopetteli navettahommat rauhallisesti - hätäilemättä. Tultuaan sisälle pikkupojat olivat jo nukahtaneet ja Vaari katseli televisiosta iltauutisia.
  - Pojjatko on väsähtännä.
  - Joo Pikku-Matin kanssa riskattiin niin johan se alako nukuttee. Mikäpä aoto siinä pihalla pyörähti ja mitteepä lie ollunna asiaa? Kovastihan nuo olivat roeston näkösiä miehijä.
  - Sitäpä en tiijä rosvojako olivat, vaeko kunnon immeisii. Eikö lie ollunna ulukomuan elävvii, vaekka suomalaenen nimi oli kun esittäöty. Helssinkistä kehu olevasa. Jyrkiihän nuo kaepaeli. Se mahtoo Jyrkihhii seilaella meleko sammeissa vesissä. Tiijäppä näestä.
  - Vae Jyrkii? Oliko tuolla naesia mukana. Sehän Jyrkillä on ollu niitä hutsuja monneenni lähtöön. Nekkae ne vissiin putsas Jyrkiltä rahatki. Taes joukossa olla niitä etnissii vähemmistöjäki?
  - Tiijäppä nuita ja siinäpähän. Eipä palijo kiinnosta. Juotko kahavia jos panen tippummaan?
  - Suattaahan tuota ryyppijä. Vuan älä keitä kovin tuhtija. Ei sua nukkua sitte yöllä.
  - Sittepä se ei nukuta jos ei sua iltasella kahavia, Seppo sanoi ja alkoi kahvin keittoon.
  - Niinpä tuo lienee se ja sama. Nukkuu sitte päevällä jos yöllä valavottaa.
  - Nepä mahtoo naeset pistee Visan vinkummaan siellä Tupperissa. On se vaen kumma villitys naesilla.
(jat.)

keskiviikko, 21. syyskuu 2016

...ON SE ELÄMÄÄ.

OSA.8.
  - Matti se on niitä vaarin poekija. Meillä ne passaa tuumat yksiin. Se mahtaa Matti olla niitä parraeta miehiä, Vaari höpötti pojalle.
  - Mihinkä aekaan sinä sinne Tupperiin? Suattoohan se Vaari olla poekaen kansa siksi kun tulen navetasta. Mihinkäpä tuolla lienöö hoppu, Seppo suunnitteli.
  - Ka, hyvinnii joutava oun. Siellä suap pirttihirmu myrskytä koko rahan eistä.
 - Kyllä kae se mulle passoo. Lähtisikköhän se Marttahhii Mykylään. Sehän on Tupperiin koukussa. Minnen oo niinkää vuan kun Kaesa...
  - Voethan tuolle Martalle killaottee. Haestele samalla, vieläkö siellä myrskykeskus möyrästee, Matti nauroi.
  - Joo, se pittee minun navettaan. Sekö Matilla ei ou kiire kantapäellä. Ei tarvihe paenoo ku tuljpalossa.
  - Ouppa ihan raohassa. Jos se Marttahhii sinne Tupperiin, niin ikävätä siellä mökillä on yksin möyröttee. Vuan poekijen kanssa se aeka männöö ketkaravija.
  ***
  Seppo touhusi navetassa rauhallista tahtia. Ajatuksissa pyöri Jyrkin päivällinen käynti. Kyllä oli mies mennyt täysin pilalle. Jospa se saisi vielä elämästä kiinni, kun heittäisi viinan pois. Se vaan taitaa olla helpompi sanoa kuin tehdä.
  Jyrkin uhkailuja ei kannattanut väheksyä. Jyrki oli aina ollut tosikko ja herkästi suuttuva. Varsinkin kun oli viinaa saanut oli uhkauksia satanut joka puolelle.
  Puukkokin oli Jyrkillä ollut kuulemma joskus käytössä, mutta vahingot olivat jääneet naarmuiksi.
  - Saatana! Sepolta pääsi kun lehmä huitaisi märällä hännällä päin naamaa.
  Ei ollut tämä ammatti sellainen, että sille toivoisi pojasta jatkajaa. Velkojen kanssa taistelua ja aina pelko persiissä, milloinka sattuu jotakin vahinkoa. Lehmä kuolee tai säät olivat epäsuotuisat.
  Navetanikkunasta Seppo näki kun Salme läksi ajamaan. Lieneekö anopin saanut houkuteltua mukaansa?
  Sepon lopetellessä lypsyä hän huomasi, että sama Toyota kuin mikä oli päivällä tiellä kulkenut ajoi pihaan. Kaksi nuorehkoa miestä nousi autosta. Seppo kiirehti pihalle kuullakseen mikä oli kysymyksessä. Kummallakin oli musta parransänki. Useaan päivään ei karvankatkojaa ollut käytetty.
  - Hyvää iltaa! Oletteko talon väkeä? Isäntä? Kuskina ollut mies kysyi. Puheessa oli lievä ulkomainen korostus.
(jat.)