MIEHENMITTA.3.
  - Akat ne onki vihonviimeisiä otuksia maanpäällä, sen tiedän minäkin. Äsken juuri otallettiin Ellin kanssa, Jaska vahvisti.
  - Aivoverenkierron epäilivät minulla  tenän tehneen. Aamusellahan se nyt justiin sopiikin niin olla, ei veri ehdi kohota päänuppiin äkkiä  ylösnoustessa. Akka, perkele, teki siitä vaan turhaan ison numeron. Nyt ei kehtaa naa- maasa kirkonkylällä näyttääkään, sepalus auki minua siitä aulan poikki kuskasivat paarilla.
  - Elä perkuuti!?!
  - No totta se on! Arvaas kun siinä vastassa oli nuoria tyttöhoitajia, sisar hento valkoisia. Ja minulla sepalus auki retkottaa. Jospa olikin aivoista veri paennut, niin arvaapahan minne oli pakkautunut?
  Jaskaa alkoi naurattaa, puheet oli Paavolle ominaisia. Niissä  ei ollut siteeksikään totta, mutta Paavon kerronta sai kuulijan hyvälle tuulelle.
  - No eipä se kummakaan jos Paavolla on noin vauhti päällä kun se on saanut nätin hoiturin kättä puristaa. Vain mitäpäs sitä sinulla lie mielenpäällä? Joko kohta  meinaat pistää Valmetin vaolle?
  - Ja paskat! Kukas helvetti se peltohommiin näin aikaisin. Jäätyyhän siellä siemenet, kun on melko kolea tuo tuulen henki.
  - Ellihän tuo jo hätäili, että jää vähätkin touot tekemättä ja ihaili, kun  Loposen Lassi oli muka jo karhin kanssa ajanut suopellolle. Se on Lassi- poloisella niin pirunmoinen kiire jokainen kevät. Vaan kyllä se sitten näkyy oraissakin.
  - Hätäinenhän se on Lassi kaikissa hommissaan. Siksi kai sillä ei ole jälkikasvuakaan, on niin kiire ollut vetää vempele ylös, että siemenet ei ole mennyt vaon pohjaan.
  - Eihän sekään homma hätäilemällä  onnistu. Sinulla se homma on onnistunutkin aika hyvin. Montako niitä sinulla jo on?
  - Seitsemän  veljestähän niitä on ja jokaisella yksi sisko, että kahdeksan kaikkiaan.
  - Minullahan se jäi tuohon  yhteen ja sekin meni herroiksi lukemaan. Äitinsä sen oli siihen hoputtanut. Noo, kai se on hyvä, ei tässä Kitulassa taida enää näinä Eeuun aikoina pärjätä. Jos tukea pikkusen tulee niin tuotteillahan ei saa mitään. Ja kohta kait kieltävät, alle sadan lehmän karjanpidot. Eikä kukaan enää ruokaa syö. Pillerin nakkaa, Jaska sanoi.
  - Niin, olihan minulla muka asiaakin... Tai oikeastaan olen Kertun juoksupoikana. Heh!... Tavallisesti en ole akkain asioilla hypännyt, vaan kun lääkäri antoi  sitä sairauslomaakin, niin ajattelin: Onpas kuin vaihtelua sohvalla makuuseen. Vaan turhaa kai minä sinulle seli- tän. Onkohan tuo Elli  sisällä? Tohditko sinä laskija minut kahden kesken sen juttusille.
  - Mitenhän tuo olisi? Sinä olet juuri äsken päässyt niiden hoiturin kanssa vauhtiin, niin tiedä mitä sinä eukolle teet. Vaikka toisaalta, helpotushan  tuo olisi. Niin tuo on alkanutkin maistua tervanjuonnilta koko touhu. Ellikin alkaa olla kun kuollut lahna.
  - Älä sinä Jaska, omijasi puhu. Se pitääkin
kehittää uutta asentoa, sekä käyttää mielikuvitusta. Mehän kai Kertun kanssa rassaututaan jopa monesti päivässä. Kyllä se vaan maistuukin kun pikkusen eukkoa lämmittää.
(jat.)