OSA. 29.
 - Oun minnäe nähnä Sannalla silimät mustanna. Meijjän Martalle olj höpissy, että sonni sarvellaan töykkäs. Voephan tuo niinnii olla. Voe olla toesennii laella.
 - Mistä nämä tietee. Eikäpä tuolla ou nii vällii... Vuan seon rynnättävä niihen siun äpyleihen palavelluun...?
 - Ka niihän seon. Pitäsköön mein käyvvä kuitennii kahvilla. Martta varmaanni osanna keittee, ku ny on niitä aekoja.
 - Sieltähän tämä nuorpar suapuu ja niin naoravaesina. Siellä Niemen Miina keitteli varmaanni äkäset kahavit,  Matti kyseli.
 - Joo, keittihän tuo... Myrkkypattoo kuumentelj.
 - No, eikö malttanna pittee terävee kieltään piilossa. On, kehvettiläenen, se aekamoenen muori. Ei pehemene vielä vanahanakkaa. Kuitennii pittäösi sanan voemalla ruataelleen?
 - Mikä kumma teijän välit on viennä tuommoseeen jammaan?
 - Sitäpä nuorena tapahtuu kaekenmoesta. Semmostahhii jota pittee ikäsä kattuu. Vuan mitteepä näestä. Pyssyy erillään nii eipään tuo häerihe. Sanottako työ yhteenmenosta?
 - Tokhan... Sillä mielellähän myö lähettiin että viijjään ilosanommaa äetmuorille, Seppokin puuttui puheeseen.
 - Kattilalla paeskas ku ei muuta hoksinu, Salme sanoi.
 - Arvasinnii jotta ei sillä Miinalla sana riitä. Sepolla ei maha olla kottiin asjaa aevan het?
 - Voehan se olla... Antoo ny muorin möyröttee omassa liemessään. Navettahommat myö tehtiinni Salmen kanssa. Ny pitäs rynnistee tämän talon navettaan.
 - Ikäveehän se on kun tuolleen... Vaen tulukee ottaan kahvia. Lehmät siellä oottoo hoetajjaa, Martta sanoi.
 - Siinä ei palijo vanahane ku kaks riskii rynnistee, Salme sano ja moeskaotti pusun Sepon poskelle.
 - Vuan sieltähän se Jyrkihhii rynnistee kaapuntista. Miten se poeka on nuin ärijän näkösenä. Pittäeskö tein Seppo ja Salme haehtuu ilimaan. Voep olla että Jyrkillä kyrsii se kaapuntireissu, Matti sanoi kun katsoi pihalle tullutta autoa.
(jat.)