AITTA.

　

Näen maalaistalon pihamaan,

joka kerran ennen loistossaan,

Henki vilkasta touhua, elämää

nyt en yhtäkään ihmistä siellä nää.

'

Vanha aitta nurkin lahonnein,

säänpieksemin hirsin haljennein.

Seissyt pihapiirissä paikallaan,

vuosisatoja nyt jo kallellaan.

'

On myrskyt repineet katon sen,

tuuliviiri aivan ruosteinen.

Enää tuulien mukaan se käänny ei

myrsky kauan sitten jo pyrstön vei.

'

Vanhan aitan ovi repsottaa

siitä lunta sisään tuiskuttaa.

On sisällä laarit lahonneet

ja lattiat alas vajonneet.

'

Punamaalit on seinistä häipyneet

vuorilaudat valkoiset särkyneet.

Eikö vanha huoltoa kaipaakkaan,

sitä mielessäni jään pohtimaan.

'

Aitta vanha muistelee vaieten

noita päiviä menneitten aikojen.

Takaisin eivät palaa milloinkaan

aikanaan painuu kaikki unholaan.