11.

HIEMAN KIELELLÄ LIPASINi,

kehuin miehen mahtavaksi.

Talon linnaksi kohotin,

mairittelin maisemilla,

vielä koiraakin ylistin.

Johan tuosta Väinämöinen

alkoi pehmetä peräti.

Sanat seuloi maltilliset,

vihastumista valitti

Katsasteli kappaleita

jotka pirstana pihalla.

Katsoo noita nappuloita

sitten lausuvi sanansa:

- Pahoin poltinkin päreeni,

kovin kurjasti mekastin

iskin rikki soittokeinot,

panin haitarit hajalle

Kuinka maksan soittimesi,

miten korjailen kalusi?

Naurelin vain rehvakkana:

- Mitäs noista nippeleistä,

kovin kehnot jo olivat.

Ostan raisut rallattimet,

laitan laatuisat radiot.

Älä noista huolta kanna,

turhaan päätäsi rasita.

Hetken seisoi kuulostellen,

hetken taivaita tapaili.

Tuli kannel kourihinsa,

kohta vienosti helähti

Alkoi laulu soinnahdella,

virsi vaimean viritä.

Nousi tuuli tuulemahan,

ikihongat huojumahan,

vesi järvessä sameni

pilvet mustat piiritteli

taivaan kultaista lakea,

hopeaista holvikaarta.

Kohta kuuluikin jyrinä,

kumahteli vanhat kummut,

paljaat kalliot kipinöi.

(jatkuu)