KÄVELYLLÄ

Kaoniina talaviaamuna

lähin kävelemmään.

Oli mahottoman kirkasta.

Puijjen oksilla oli

röykkijöettäen lunta.

Kävelin siinä katastellen,

puijen oksilla kimaltelevija

lumikitteitä.Kuin kaoneimpija

timantteja ja jalokivijä

olisi nakeltu puijjenoksat

täöteen.Tunsin itteni

kaohijan rikkaaksi.

 

Kokkeilin katella ympäriisä,

jokasuunnalla hehkui ja säjehti.

Aorinko paesto täyvveltä terältä.

Aoringonlämpö alako syyvä minun

aarrekammioni rikkaoksija.

Ojentelin käsijäni saajakseni

yhenkää timantin talletettua.

Vaen se suli kätteeni vesipisaraksi.

 

Kattelin yhä mettään.

En nähäny ennää yhtää timanttija.

Tippuvissa vesipisaroessa oli

surullisuuven tuntuva.

Ihan niinku kyyneleet ne valuvat

alas, harottavijen oksijen välistä.

Joku pisara saattaa aoringon valossa

heittää kalapian värihehkun.

Seki on vaen ohikiitävä välähys.

Sitte taasen on kaekki ohi,

vaen aoringonlämpö sulattaa,

sohojoesta likasta lunta.