KÄVELYLLÄ
Kaoniina talaviaamuna
lähin kävelemmään.
Oli mahottoman kirkasta.
Puijjen oksilla oli
röykkijöettäen lunta.
Kävelin siinä katastellen,
puijen oksilla kimaltelevija
lumikitteitä.Kuin kaoneimpija
timantteja ja jalokivijä
olisi nakeltu puijjenoksat
täöteen.Tunsin itteni
kaohijan rikkaaksi.
Kokkeilin katella ympäriisä,
jokasuunnalla hehkui ja säjehti.
Aorinko paesto täyvveltä terältä.
Aoringonlämpö alako syyvä minun
aarrekammioni rikkaoksija.
Ojentelin käsijäni saajakseni
yhenkää timantin talletettua.
Vaen se suli kätteeni vesipisaraksi.
Kattelin yhä mettään.
En nähäny ennää yhtää timanttija.
Tippuvissa vesipisaroessa oli
surullisuuven tuntuva.
Ihan niinku kyyneleet ne valuvat
alas, harottavijen oksijen välistä.
Joku pisara saattaa aoringon valossa
heittää kalapian värihehkun.
Seki on vaen ohikiitävä välähys.
Sitte taasen on kaekki ohi,
vaen aoringonlämpö sulattaa,
sohojoesta likasta lunta.
Kommentit