ONNITTELEN ITTIJÄNI!

Kun nuo vuojet vääjäämättä
kuulumattomiin kuluvat
vierineetkö aitovieriin
kujan kulmille kavoten.
Vaiko säilötty johonkin
tuskaksi toisen toverin.

Eipä noita näkyvillä
eipähän vuojet esillä
piilossa kai pysynevät
tuskin voinevat palata
ne vaen jonnekkin menivät
jätti toki jälkijänsä.

Vuojet teki verkkaiseksi,
johan askelta lyhensi
Saatti sääriin kolotukset
pakotuksetkin pahimmat
teki paikat kankijoiksi
läskin lanteisiin latasi!

Tukan nyhti juurta myöten
karvat kallosta kalusi
pani silmät vuotaviksi
muistin muruiksi murensi
ällin otti empimättä
järjen harmaaksi hämärsi

Eipä maha mahtimiehet
ukot kummemmat kumonne
tuota vuotten vaikutusta
ajan hammasta nujerra
päivä toisensa perästä
se vaan jyrsii uhrejansa.

Saa kai sentään onnitella
ehkä laulaakin vähäsen
itteäni kehuskella
suurin sanoin suitsutella
tälle potralle pojalle
kaverille kaijutella
kun on tänne asti päässyt
ehtoo puolelle peräti
pois on kiire kintereistä
hoppu hankala hävinnyt.