KUKKANA KASVAN KERRAN

Vaekka kurijaa on ollu elämäni
ei siinä sattumia oo ollu laesin
kae väärällä hetkellä onneja
minä Luojalta pyytää taesin.

Eipä pyyntöni sattunu kohilleen
saen pelekkää kurijuutta, tuskaa
eikä tilanne vieläkää muuttunu
vaekka lähenen jo syksyn ruskaa.

Kun kuolen toevoen että saesin vaen
olla kaoniina kukkana päevän
sepä korijaesi kolohut kovatkin
ja voesin tunteja onnen häevän.

Taekka perhona kaoniina lentäsin
minä suureen punaseen kukkaan
Niin luulen se onnen antaisi
minun rikottuun sielu rukkaan