tässä ny ajattelin raportoija ja pikkasen leohkastakki, että kansalaesoekeus on täötetty viimesen päälle. Jokkuhan ne puhhuu velevollisuuvesta, minusta äänestäminen on kuitenkin oekeus. Minultaki kysytään miten haluvan hommeleijen menevän.

On tietenki sitte näen demokratijassa selevää, että enemmistön haluammaan suuntaan asijoeta viijää. Ei kuitenkaa niin, että vähemmistöön joutuneita potkitaan päähän, vaan annetaan samat ettuuvet kaikille.

Meikkä tietenkin toivoo jotta entinen hyvä kurssi jatkuisi, eikä lähettäs huithapelijen mielikuvahötön perrään juokseen. Politiikka on myös vastuun kantuva kokonaisuuven kannalta, eikä vaan omasta itsekkäästä hyvän haalimisesta. Pitäsi olla sitä kauasnäkemisentaetuva.

On enempi kun varmaa, että jos muussa Euroopassa mennee kehenosti, niin niin käy Suomessaki, vaikka kuinka vahittasiin, ettei yhtää Euruva tae markkaa karkaa rajojen ulukopuolelle.

Myös se muijen auttavinen autta meitäkin. Autettu  voimistuu aikanaan ja tuttaa sitten työtä ja hyvää meilläkin.

Rajojen sulukeminen persujenlaella jättää meijät tänne syrijäseen kolokkaan keskenään aottamaan takija toesenpäälle. Se ei kuitenkaa hyvinvoentija tuo.

Vaen näkkeepähän. Metija on kyllä tehnyt kaikkensa saadakseen kansan tyytymättömäksi ja kapinalliseksi. -O-