lähin sanommaan, että kesäaekaa mennään, valloo riittelee ja mukavasti mennee.

Pitäsköhän sitä raportoija tuosta projektista jonka panin käöntiin tuossa vuojenvaehteessa.

Aeka hyvin on kelekka pysyny raeteella. Tulosta on tullu, hittaasti mutta kuitenkin pitemmällä vilikasulla suunta on yhä oekija.

Jos joku muistaa koin herätyksen kun vaaka näötti 101.6 On se meleko palijo pittuuteen nähen. Ehän se vetele, että kasvaa levveyssuunnassa.

Tänä aamuna vaaka kerto 95,2, että meleko kasa jotaki on jääny tuonne johonki matkan varteeeen.

Kaikki on onnistunut sen kummemmin kilivottelematta tae kärsimättä. Ruokasysteemeitä toki olen rukannu, varsinkin määrän suhteen.

Toki mieli vetäs ja suu imisi sapuskaa. mutta eipä se mene suuhun jos ei käsi nosta.

Tällä tiellä kuitenkin pitää jatkaa. Se on ajan kysymys kun eka numero on 8. Se olisikin jo saavutus? -O-