KUUHUT VEITIKKA ILOINEN


 Kuuhut kultainen kujeili,
lasten kanssa leikitteli,
väliin pilvien raosta,
aivan hiljaa kurkisteli,
sitten toisinaan todella,
näkyi naama kirkkaanlainen,
joka maisemat hopeo,
kaunisteli kaikki paikat.

Iski silmääkin salassa,
hymy loisti naamassansa,
kun se iltaisin osasi,
tulla taasen taivahalle,
meidän ihmisten valoksi,
uniemme vartiaksi,
antaa loistetta pihoille,
sadun hohteen maisemalle.