KOSTON KUULU ISO LIHA.

Oli seesteinen kaonis kuutamoilta.
Koston pinnassa väläkehti pitkä kuunsilta.
Aevan toeselle rannalle silta vie.
Näen ihanaa usseinki Kostolla lie

Kalalle on taas Heino valamistaotumassa.
On taas kalastusvärkkejään kunnostamassa.
Misukan pyyntipaekalle kerallaan tuo.
Kaatoryypyksi kuksan muumija juo.

Misukka kuiskaa hilijaa:-Heitä verkko jo vetteen.
Heino ähisee: -Minkä teen...ei ota nyt etteen!!!!
Misukka! voitko mua vähän avittaa,
että kalastusvehkeet tässä reilaan saa.

Misukka huutaa!:- Onhan suuri ja karvanen.
kalaa tämmöstä koskaan, ole nähnyt en!
Heino kuiskaa: -Eihän se kala sentään oo,
sitähän naesetki mettässä ajeloo.

Se toki kommea on, en sitä kylläkää kiellä.
Jos raakana suuhusi pistät, on sinun se vaekejaa niellä.
Riiputtaen siitä kuitenkin parasta saa,
niin siitä tulleepi hyvvää ja mureaa.

Misu nauraa: Kun kalaksi luulin sen,
aattelin jos saitkin taimenen hirmuisen.
Sillä pääkin on kova , aivan kuin luu.
Nahka päähän asti ihan ulettuu.

Heino sannoo: Luuta seon tietenkin
siksi sen minä sinulle esittelin.
Koko päevän sen jälessä juosta saen.
Oli Anastaassija ja Kotleri seorassaen.

Vaen puskan takkaa ota vene jo esille,
Vimmenki jo soutaa saahaan kalavesille.
Taementa kun vielä vähän saaha onnistaa.
Niin jaksaa sitte talaven yli ponnistaa.

Misun kanssa oli kalamatka rattoisaa,
Vieraan kanssa aena paremmin onnistaa.
Kun mureata lihhaa pöytään riittelee
Heinon käjet välliin kalalta haeskahtelee