PUNAHILKKA.

Kulki tyttö tietä pitkin,
koppa pienoinen kädessä.
Rallatteli huoletonna,
riemumielellä ilotsi.
Suden huomaa kuusen alla,
hukan harmaan metsikössä.

Kysyy hukka mielistellen:
-Mihin tyttönen menossa
Punahilkka, ystäväni?

-Mummon luo olen menossa,
hänelle vien lämpimäistä.
Mummo kuumeessa kovassa,
mökissänsä matkan päässä.

-Ikävät on uutisesi,
sano terveiset minulta!

Susi metsähän hävisi,
juoksi pienelle mökille.
Mummon nielaisi mahaansa,
meni piiloon peiton alle.

Punahilkka jo tulikin,
menee mummon sängyn luokse.
Katsoi pitkään ja kyseli:

-Miksi mummo on sinulla
korvat suuret, kummalliset,
viirusilmäsi kamalat,
nenäkin on toisenlainen?

-Tietystihän näin paremmin
sinua voin tarkastella,
kuulla terveiset tutuilta,
sekä haistaa tuomisesi.

-Mutta miksi on sinulla
torahampaat suurenlaiset?
Kieli pitkä ja leveä,
kuola suusta tippumassa?

Susi hyppäsi häjysti
Punahilkan suuhun nielas!
Meni vuoteeseen takasin,
uneen vaipui vatsa täynnä.

Ohi kulki metsästäjä,
havaitsi hukan tekoset.
Auki ratkoi kelmin vatsan,
viimehetkellä pelasti,
Punahilkan, vanhan mummon,
katkeralta kuolemalta.

Suden vatsahan kiviä
metsästäjä täyteen haali.
Naureskellen itseksensä
kiinni ompeli otuksen.

Jopahan susi heräsi,
jano suuri suuta poltti.
Kaivoon kurkoitti ketale,
kieltä koetti kostutella.
Veteen molskahti mokoma,
kivet raskaat kaivoon painoi.
Umpisukkeloon sukelsi,
häipyi muita kiusaamasta.