Vaen syksy se juluma on. Kuolema kulukee viikate olalla ja varsinnii kasvikunnan eläjät viuhaottaa nurin noin kuvvaannollisesti. On pimijää  mutta harvinaesen lämmintä ja poutaaki. Monesti tähän aekaan vuuesta on vaen kuraa ja loskaa ja yöpakkasija.

Tässä yksikseni kirijottaessa eilennii ryntäsi syksy päälle oekein ryminällä. Syksynrunoja tuliki oekein sarijatuotantona. Pitkästi toestakymmentä syysrunoa sorvasin, oli otollinen tilaisuus. Kukaan ei häirinnyt.

En minä runoja mitenkään ajatellut. Ne on melkein ajatusvirtaa, avautuuko ne lukijalle ei tietenkään ole minun murhe. Kirjoitin minkä kirjoitin. Toivottavasti jokin natsaa.

Tietysti kaikki tulee aikoinaan esille täällä blogissani. En karsi niitä sen kummemmin. Kaikki  järjestään esille. Jospa siitä joillekin on iloa.

Taas muistutan, mikään runoilija en oo, eikä tuu, mutta rustaan sanoja peräkkäin omaksi ilokseni ja pistän tänne näytille, että jos joku säe jotakin liikauttaa. Silloin hommani on saanut palkinnon.  Kiitoksia lukijani, teitä on yhä enemmän.! -O-