meleko lähellä, pakkaset ja pahat ilimat. Luonto on jo suurella pensselillä maalaellu kiriavaksi maesemija. Pakottanu muutolinnut lähtemään kahtelemmaan notkijampija kelejä ja nyt oli viimme yönä antanu konkreettisen muistutuksen, oli näellä seuvun ensimmäenen kuurayö tälle syksylle.

Veren-lihanhimosimmat ravvaa torrakko kourassa pitkin mehtijä. Innokkaemmat ampuvat kaekkija mikä liikkuu. Ei oo väliksi onko kohe linijaaoto, rattori tae naapurin lehemä. Pahimpaan himmoon käö toki se vittumaenen naapurin äijäki.

Kaato kun kaato! Sittehän sitä ollaan lenkona  suurta metästäjjää. Norsuki kaatusi vaekka palijaenkäsin, tunkilla kumminki. Toeset, uhoojan mielestä,  tietysti on niin kehenoja ampumaan etteivät osu etes hehtaarihallin seinään.

Usijamman tuopin jäläkeenviilis paranee ja Suuri Metästäjä on Kitisen Kane ja Kaoriinmetästäjä joka syö leijonan karvoeneen eikä sarvikuonokaa palijo puhumista hijasta. Sarvi pikkusen nielettää.

Seoraavaksi tulleeki sitte ne panohommat ja asevarusteet! Kokua on pittuutta ja paksuutta ja mies siinä sivussa kestävintä mallija. Tässä lajissa kerskuminen nouseekin mahottommiin korkeoksiin.

Tämän jäläkeen tulleeki noutaja, vaen seon toenen juttu. -O-