AKAN MIEHEKSI


Kulki poika polkujansa,
vaelteli varsiteitä.
Silmäeli maisemia,
katsoi vielä ,toisen kerran,
kuulosteli,tarkasteli
jospa jostakin näkyisi,
vähäisenkään pilkahtaisi,
kiharainen neijon tukka,
neijon helmat heilahtaisi,
jonka ottaisi omaksi,
sormuksella saalistaisi,
ihan itselle ijäksi,
aamupuuron keittäjäksi,
kerallensa kulkemahan
vierellensä vierimähän.
Lasten äidiksi ,emoksi,
perustaksi perhekunnan.

Tuli tunne jo tukala
olo aivan ankeakin,
Kun ei kuulu, kun ei saavu
kun ei törmää tiellä siihen.
Pysyy piilossa peräti,
liekkö vielä syntynynnä

Katsoi yhtä ,katsoi toista ,
katsoi kohta kolmattakin.
 
Eipä tuntuneet tutuilta,
omalta ei ollenkana.
Johan arveli akaton ,
pohdiskeli rinnassansa
-Eipä akkaa oo minulle,
kaunokaista vierelleni,
riemullista rinnalleni
ilontuojaakaan tupaani.
Yksin saan minä elellä
aivan orpona oleilla,
talo ilman naisenkättä.

Kulki Poika polkuansa,
johan heilahti hamonen
nilkka vilkkui kauniinneidon .
Kutrit kultaiset kimalsi.
silmät sievät vilkuttivat.

Jo tiet yhtyivät yheksi,
polut yhdensuuntaisiksi.
Matkaan yhdessä lähetty
kahden aivan kulkemahan.
Rintarinnan, käskäessä
samaantahtiin astumahan.

Kohta tuntuikin tutulta,
pian täysin rakkahalta.
Ihan kullalta omalta
puolisolta puuttuvalta.
 
Aatteli sitä akaton:
-Tämän tahdokin omaksi,
ihan itselle iloksi,
vaimokseni vartavasten.
Kullakseni,aarteekseni,
elontielle kulkemahan.