kategorian panin uutena osiona esille. Onnittelurunoistahan on aina tarvetta. Ehkäpä joku löytää sopivan omaankin käyttöön. Lainaus on ilmaista ja vapaata kunhan muistat sanoa tekijän nimen.

Yritän sorvata Onnittelurunoja mahdollisimman monenlaiseen tarkoitukseen. Joskus murteella ja huumorilla höystettynä.

Mielestäni Onnitteluruno pitää olla riimiruno, että sen soinnut jäävät helposti mieleen. Nykyisin suosittuja ihmesanaleikit eivät tahdo aueta edes tekijälleen!

Tuolla blogintilastoissa on osio jossa kerrotaan googlehaut. Hakuna on hyvin paljon onnittelu- ja lastenrunot. Huumorirunot on myös usein hakuna. Onhan niitä isojenpoikienkin runoja haussa myös, mutta eipä oikein kehtaa laittaa esille. Niitäkin kyllä on.

Myös moporunot on haluttuja. Onpa joku hakenut hempeyttäkin. Hakuja on noin parkymmentä pv. Yritän vastata kysyntään. Sellaisiakin hakuja on joihin ei voi vastata tarjonnalla. Resurssit ei riitä.

Nuo mielikuvitus hahmot, Jallu Töysäntyttö, Vauhtimummo, Reino jne. ovat aika hyvin edustettu haussa. Ne jatkuvat hamaan tulevaisuuteen. Varmaan vielä tulee uusiakin  kategorioita.

Näillä mennään. Hyvää palautettakin on tullut suoraan, että varmaan joku on saanut runoistani sitä jotain. Moitteita ei ainakaan ole vielä tullut, vaikka joskus teksti on aika rohkeaakin. Siitä ei pidä pelästyä, pelkkää mielikuvitusta ja huumoriahan se on. -O-