> HEINON SUURI JA KARVANEN.
>
> Oli Heinoon iskenyt metästyskuume,
> se vaevasi häntä kuin vahavin huume.
> Jatkuvasti hän päässään puntaroe,
> miten suuren ja karvasen saaha voe?
>
> Heino maasturin osti ja tietenkin,
> pirun kalliin hirvikivväärin.
> On se mahtavaa aotolla taevaltaa,
> kun eessä on suuri erämaa.
>
> Omin lupinsa Heino matkalla on,
> tuonne synkkiin metsiin Tapion.
> Naapuri kuin vihjeenä kuulla saa,
> mehtämullin vaen meinaan teorastaa.
>
> Rangerooveri nätisti keheräsi niin,
> että Heino vaepui jo haaveisiin.
> Runontapasta mielessään aprikoi,
> ja korvissaan naesten kehut soi.
>
> Mettäaototie yhä jatkui vaan,
> Heino sompaelee vielä onnessaan.
> Yksitoestapiikkisen muijalle vien,
> parraen metästäjä seuvulla lien.
>
> Tienlaijjassa Heino huomaa sen,
> hirven suuren ykstoestapiikkisen.
> Kiihko kaohia Heinolta maltin vei,
> hän autoa pysäyttää muista ei.
>
> Lasin läpitte elukkaa possaottaa,
> peräpeiliä hirven hän ihhaella saa.
> Aoto syöksyy suureen kanavaan,
> suuri karvanen on yhä unelma vaan.
>
> Niin kalliiksi haaveet tulla voe ,
> jos päässä ei järijen ääni soe.
> Nyt Heinokin tosissaan huomaa sen,
> tuli hintoehin suuri ja karvanen.