KIRAHFI KAHVELI.

Nauroi pilkaten apinat,
keskenänsä kertoilivat,
sekä juoruina huhusi,
tuota seikkaa kummallista,
suurta ihmettä peräti,
miksi kunnon Kahvelilla,
kaula pitkä ja koruton?

Miten passaa kauluspaidat,
miten solmion sovitat?
Kävi Kahveli kylässä
muotitaiteilijan luona,
kertoi murheensa hänelle,
surkeuttaan surkutteli!
Kertoi pulmasta pahasta,
pitkän kaulan ongelmasta.

Paljon keinoja kyseli,
konstit kaikki tiedusteli.
Sitten sattuikin somasti,
suuriin juhliin kutsuttihin
myöskin Kahveli kirahfi,
kera tyttöystävänsä!
Sinne viidakon sisälle,
akaasian oksain alle.

Iski päällensä paniikki,
kokeili jo kaikenlaista,
sitoi kaulalle rusetin,
sovitteli solmioita.
Tuskin paikallaan pysyivät,
pyörivät vain ympäriinsa.
Kahvelin olo pahentui,
masennus jo synkkä iski.

Sitten mietti, jo välähti
päässä tuuma oivallinen,
täytyy maalata rusetit
kaulaan riemunkirjavina.
Maalit hommasi koreat,
pensseliä kaikenlaista,
kaikki maalarin tavarat.
Tikapuita tarvittihin,
työssä varmasti avuksi.

- Kukas maalari sopiva?
Kahveli näin tuumiskeli,
kellä taitoa käsissä,
kenellä on tarkka silmä
että hoksaapi sopivat
sävytellä maalit varmat.

Oli Paavo Pussirotta
aivan taitava tekijä,
tikapuita pitkin nousi,
aivan poskea tavoitti.
Maalas kaulaan solmioita
värein kirkkahin vetäisi,
punaisia, keltaisia,
jopa mustaakin välillä.
Värikkäänä kaula hohti,

oli Kahveli komea.
Kelpas mennä juhlimahan,
eipä solmiot rutussa,
pulma pieni ratkaistuna,
aivan helpotti oloa.
Huuliansa nuoleskellen,
tyytyväisenä hymyili.