MIEHELÄÄN.

Asui yksinään mökissä,
Neito nuori kultatukka,
kultatukka ja sorea,
notkea kuin koivunvitsa.
Katsella on vallan kaunis,
sievää suuta silmäellä,
nenää nättiä hipaista,
ihastella posken kaarta.

Leiskui silmistä kipinät,
tuli kuuma tuikahteli.
Kun hän kiukustui vähäsen,
tuskiansa tuskaeli.
Aina kuitenkin alati,
pihaa katsoi kaihoellen .
Vilkuelikin vasiten.
Katsoi kaikille kujille,
silmäeli syrjemmälle
Kurkisteli,kuulosteli,
vielä vinkkasi vähäsen,
merkin antoi matkaajalle,
ohikulkijaa opasti.
 
Joku kahvilla käväisi.
ystäväksi tahtoeli.
Ihan heiliksi halusi
kosintaakinjo kokeli.
Neito niskojaan nykäisi
vastas aina lausumalla:
-Oikeaa minä odotan,
sulhaseksi kelvollista.


Eipä sulhoa näkynyt
eipä ylkä yllättänyt.
Meni matkoihin mokomat,
tuskin häntä silmäilivät.
 
Saapui pirttihin pimeä,
syksyilta niin ikävä.
Itki neito kaihoansa,
sulhon puutetta murehti.

Kuului kolketta ovelta
paukahteli porraspuilla,
varmaan vieras on tulossa,
-sulhanenko saapumassa?

Uksen aukaisi ujosti,
raotteli hellemmästi,
sydän rinnassa ritisi,
puna nousi poskillensa.
 
Aikamies tuli sisälle,
nuorukainen niin komea,
lämmin katse silmissänsä,
huulilla hymy heleä.
 
Heti huomasi molemmat,
tunsivat sen tunnoissansa,
tuo on matkalle mukava,
toveriksi taipaleelle.

Pääsi neito niin äkisti,
miehelään nyt aivan kohta,
Vierellä pojan komean ,
omankullan kainalossa.