jolloenka ihimisolijon päälle on kaatumassa montahi vitsaosta ja kirrousta, niin pittää nöyristyven luuva katte aäaspäen ja oottaa nöyränä mitä sitä tuleman pittää. Sen tietää kyllä Sokija Eeetaki että mittää hunajakakkuja eijoo tarijottimella.

Ensimmäenen uhkakuva on, kun tuuli on kääntäny suuntasa. Ny se hönkäelee tuolta pohojosen suunnalta. Poesa on helle ja sen ihana pehemeys jonka lämpö immeisessä saa aekaan. Missäpä immeinen voesi onnellisempi ollakkaa ku kuuman saonan laoteilla?

Minä tietysti vaen kysyn. Tiijän toki , erijävijä mielipitteitäki on, vaen niitä ei kirijata pöytäkirijaan. Ei aenakaa mun!

Sitä kae saa alakaa kahteleen toppavaatetta ja huopatöppöstä, että vanaharaaato jotennikkaa pysysi sulana.

Hymyhän on hyytyny jo talavipakkasilla. Juuri alako sulamaan ja naamassa tuntu kesänlämpö, vaen perkele , kesken j'e homma.

Toenen suruva tuottava uhka on tämä lakko joka uhkaa tyhyjentää ruokatiskit. Pakaste seitijä siinä saa koettaa rillissä slatella. Maestuuko se? Turha yrittää, ei varmasti. Lahopuuki on aromirikasta siihen verraten.

Koska pajatsova ei passova kerralla thtjentää, niin uhkakuvija taas myöhemmin. Siihen mennessä öötellaan konretisoetuuko nämä ny esilläolleet? -O-