Paavo ilmestyi ovelle itseään pyyhkeellä kuivaten. Mari kertoi Lilyn
puhelusta ja kuinka puhelin oli tehnyt tenän juuri, kun Lily oli ollut
kertomassa jotain tärkeää. Paavo hymähti rauhoittavasti:
- Kuulepas nyt, mikäli nyt yhtään tunnen serkkuasi, hän on maailman
johtavimpia liioittelijoita!
Paavo asteli vuoteen viereen ja kierähti Marin viereen. Paavoa ei
näyttänyt Lilyn uutiset hetkauttavan mihinkään suuntaan. Maria
askarrutti yhä Lilyn kesken jäänyt lause. Hän oli lähes varma, että
kysymyksessä oli tällä kertaa jotain todella tärkeää. Pian Marin huomion
kuitenkin vei Paavo, joka kaivautui hänen pyyhkeensä alle virne
kasvoillaan.
Vaikka Mari oli ollut juuri levoton sekavine tunteineen, Paavon lämmin
syli sai hänet rauhoittumaan, ja asiat palautuivat oikeisiin
mittasuhteisiinsa.
Painostava painajaisuni veti Marin mukaansa syvälle hämäriin
syövereihinsä. Oli juhannusyö. Hän oli telttaretkellä Karin kanssa kuin
oli tapahtunutkin. Tapahtumat toistuivat samanlaisina siihen asti,
kunnes joen kummaltakin rannalta alkoi kuulua harakoiden räkättävää
naurua. Kari katsoi unessa kysyvästi Mariin, ja Mari ehdotti, että he
menisivät ajamaan ne pois. He juoksivat ympäri pikkuista saarta huutaen
ja käsiään heilutellen, mutta räkätys vain yltyi, ja rantojen pensaikot
alkoivat uhkaavasti heilua kuin ne olisivat eläneet. Mari huomasi,
kuinka jokin pitkä puu kaatui juuri silloin rannalta virran yli Karia
kohti, huuto pakkautui hänen kurkkuunsa.