ISO-HERRA JA HEINO

Suuri Herra taas aotoon kapuaa,
vaehekeppiä vähäsen hemputtaa.
Taasen mieleen tulleepi asia se,
joka ei hänen mielestä vetele.

Suuri Herra sitä pohtii mielessään,
että jottae on varmaan pielessään.
Kun muuvankin  seteleitä nipun sae,
se varmaan käötti suhteita kae.

Suuri Herra päätti,rahhaa on saatava,
palkka saatava, öitänsä raatava.
Kelalta tuota rahhaa tullenee,
kun konneisto pahasti temppuilee.

Suuri Herra Kelan konttuuriin änkeytyy,
reppu selässä, portaessa hengästyy.
Heino siellä jo vuoruvaan oottelee,
Suuren Herran vierelleen viittoelee.

Heino katteotta äänessä sannoopi,
käsi syvämmen kohalla vannoopi.
Oon varma mä siitä, että Rimpulalla on,
konneiston kunto aevan mahoton.

Katastuksessa heti läpi menevän näötti,
noo, pikkusen voemakeinoja käötti.
Vae mulla on kunto niin olematon,
mulle aenuva mahollisuus eläke on.

Iso Herralla  katse jo harhaelee,
hän keppisä kuntuva kertaelee.
Muistaa sen että ei siitä mihinkää oo,
kun holtittomasti se vemppasoo.

Kyyneleen sitte silimastään pyyhkäsee,
Heinon korvaan itkien nyyhkäsee.
Heino luuletko että Rimpula vois,
Unelmaltakin puutteet viijä pois?