PUHELIMESSA:
(Puhelin soi.Liisa menee puhelimeen)
 LIISA:
 - Liisa tässä!
 LEENA:
 - Täällä on Leena. Jumalan terve! Et sinä usko mitä kuulin! Aevan kamalaa.
 LIISA:
 - Jumalan terve, rakas sisko! Mitä? Mitä sinä oot kuullut.
 LEENA:
 - Tohinko sanuakaan? Se on niin kamalaa!
 LIISA:
 - Mitä sitton sattunu? Sun on kerrottava. Tiijät, minun takana pyssyy!
 LEENA:
 - Mutta kun seon niin hirvijää. Meijän isäntä kun käö joskus kaljoilla tuolla Aakkosissa. Se raokka kun on vielä maalimanlapsia.Oon kyllä rukoellu, että Jeesus pelestasi sen. Itelleenki oon sanonu että helevettiin oot matkalla. Naoraa vornottaa vaen ja rienaa!
  LIISA:
 - Sano muuta! Surulla minäki oon katellu kun teijän Uuno kulukee suoraan tuliseen merreen. Meijjän Malakijas sentään tunnustaa uskuva. On semmonen hilijanen mörriskö. Vaen istuu se seorossa kun minä sanon sille.
 LEENA:
 - Onko se nyt kotona, ettei oo kuulemassa?
 LIISA:
 - Eijoo. Mehtään se meni pöllisavottaan. Voet vappaasti kertuva sen asijan.
 LEENA:
 - Niin tuo Tuomaalan Sanni, uskon sisar, oli ollut Aakkosissa kalijoella. Nii-in Kalijalasi oli ollu nokan alla. Uuno oekein naoro, että maestuu se kalija hurskaallekki.
 LIISA:
 - Ei voe olla totta! Sanni aina niin harras ja aena seuroessa veisaa. No, eihän sillä oo nuottikorvaa, vaen hyvin se sanat muistaa. Enpä oesi uskonu, että maaliman riemut vie Sanniakin. Seon tämä maaliman pahennus se vie jos ei pijä varraasa. Onneksi me ollaan jaksettu kilivotella. Meitän ylykämme on kerran vievä morsijamennaan taevaan illoon...Yksinkö se Sanni? Eikai ainakaa Aarne, sehän on saarnamies.
 LEENA:
 - Vieraan miehen kansa oli ollu. Ettei vaen...? Hui, uskalla ajatella...
 LIISA:
 - Sen nyt tietää mitä siellä tapahtuu viinapäessään. Hyi olokoon.
 LEENA:(sipisemällä)
 - Nyt Uuno tullee pirttiin. Pakko lopettaa. Oli saatava helepottaa syväntä. Jutellaan toiste lissää. Herran raohaa!
 LIISA
- Jumala antakoon rakas sisko!