OLI HERRA HÄMMÄHÄKKI

Metsän suuren siimeksessä,
asui kauhea rumilus,
ilkeä ja kiusallinen
vaani pieniä alati.
 
Virittänyt verkon sinne
missä perhoset asusti,
pienet sievät leppäkertut,
illan tullessa oleili.

Voi, voi vallan kauheata,
meni kerttu niin lähelle,
ansaan tarttui siivestänsä,
siihen vangiksi valahti.

Rimpili ja potkiskeli,
repi verkonkin hajalle,
apuun saapui toinen kerttu,
ystävän pinteestä pelasti.

Tuhma Herra Hämmähäkki
kotikolossaan häpesi,
eikä puihin koskaan pannut,
pahaa verkkoa  esille.