Hevonen Kestilässä puomissa, minä se mulukku. Sanosi entinen isäntämies kun oli juopottelureissulla heränny vieraassa kirkonkylässä.

Ne entis ajan isännät oliki meleko poekia ottamaan häppää. Ja aena vejettiin letti sekasi. Vaen se lienee ollu sillon maantapa, johon nykyväänkin vevotaan.

Vaekka viinansaanti ennen oli varmaan tuskien takana. Vaati vähintään kaopunkireissun. Ja moni alako maisteleen jo kotimatkalla ostoksijaan. Niimpä niitä päetyneitä isäntijä oli joka päevälle linijakassa.

Olihan niitä tehtailijoetaki siihen aekaan ja korpiroju kae teki kauppasa. Muistan kun puhelinpylyväessäki oli varotuksija salapolttajan tuhuavasta vaekutuksesta. Olin sillon alaluokilla. Liekö ollu joku kampanja. Ilimotuksessa oli piirros jossa äijä korpikuusen perseellä hämmenteli keitostaan. Miksihän lie sehi jääny mieleen.

Muutenkihan se tuo hummeeti on kummallinen. Sieltä putkahtaa vaekka minkämoesta tapahtummaa pintaan. Ne vielä muistaa sitte kirkkaasti. Saakeli kun muistasi noeta vitsejä ja oesi taeto kertuva. Semmonen mies seon meleko arvostettu. Vaen eipä muista ensimmäestäkää. Ja jos muistaa, niin eihän sitä ossaa sillae kertua, että jotaki naorattasi. Huumori on vaekija laji. -O-