Joo, niihän se kävi kun laolettii, vaeekka oeskae se tapahtunu vaekka oesi ollunna hilijaaki.

Nimittäen syksyn ensimmäenen lunssanpoekanen. Ääni on melekestään poekkee ja kurkku kipijä. Päässä humisee ja nokka valluu. Kärsän tae saparon kasvusta ei ainakaa vielä havaintova.

Vuan eipä tuo kirijotamista haeta. Ehkä ajatus pyörii hittaammin. Vaen tulleepahan perusteelisemmin kirijotettua. Ei karkaa mopo käsistä.

Minä kun oon semmonen että en vähässäkummassa jää sängyyn löhömään ja synkistelleen. Sitte vasta kun iskee tajunnan ihan pimmeeksi. Sitte se on pakkoki?

Joo pittää alakaa kirijottaan. Olis pitäny mennä synttäreilleki, vaen eipä sitä parane tahallaan levittää tuon ruton siemeniä. -O-