Onneksi en ole sorsa enkä tavi enkä muukaa lentäväinen. Se on nyt niillä varsin hankala päevä kun verenhimoset metästäjät, verta himoiten, ruutailevat haulikostaan lyijyä luintoon.

Siellä ollaan pikku sievässä, sillä tokihan alkuviikko on käytetty tarkkaan metsästyksen onnistumisen etellytysten parantamiseen.

On lääkitty reippaasti mahollista sikalunssaa. Lääkettä on onneksi ollut riittävästi ja rosentit on ollu kohillaan.

Nytpä sitten H-hetken koettajessa on silimä kirkas ja käsi vakkaa. Tosin pientä sivutuulta meinaa lykätä. Tie on kapija  mutta maasturilla pääse. Eikä maastossa oo sata lasissa, että kohtuukeinoen sitä ehitään puita väistää.

Sitten kun päästään rantaan. Kiikarotaan tarkasti näkyykö kohteita. Otetaan muutama kerta uusiksi, sillä ei sitä tiijä jos jotakin jaa huomaamatta.

Tähystysnesteen riittävyys on tietenkin ennakkoon varmistettu. Kiikarinvaihto voi olla perusteltu, joson tarvis.

Ja sitten kun ne ensimmäeset pullasorsat lehahtaa lentoon niin liipasinta on aika painaa. Voihan se olla ettei tykki nouse poskella. Vaen vituko välijä tuolla? Kunhan paokahtaa. Venettä toki on hyvä varoa. Vesi on kuitenki kylymää. siihen ei sisäinen villapaita auta. Alakaa vilu kappasta ja henkiki saattaa olla katkolla. Ampu tulee! -O-