Kun saa ellää aevan kuin ei pahhaa maalimmaa oeskaa. Velat tuntuu saatavilta ja patja on täönnään setelirahhaa. Eokko on niin mukavalla päällä. Maha on täös ja ei janotakkaa.

Kesänen suvituuli vaen hivellee vanahhaa ruppia  ja eijoo kiirettä mihinkää, kuhan häntä kölläelee.

Onko se immeiselle niin tärkijjää ravata pitkin ja poekin maalimmaa.  Eijoo! Ihimenki on vaen elläen. Eipä nuo muutkaa elukat pahemmin matkustele. Onki se meleko mukava visijo kun kuvittellee että lehemät parveileisi hiekkarannalla jäätelötötteryvä imijen.

Kyllä se minusta on höpöhommaa raahautuva maapallon toeseenlaetaa kahtommaan jottae Kiinanmuurija? Mitä se kahtomalla kummene. Kahtoja tae katottava. Toki mun puolesta jota homma viehättää saa mennä vaekka Kiinan taa, tae Meksikkoon. Vaen pysyköön siellä sitte, ettei tuo tulijaesina lintu tae sikalentsua.

Lakratteleehan ne lamastaki. Minkähän takkii. Nythän se alakaa olla usijalla, että ei tarvihe raahautua sorvin ääreen. Saa mennä sinne hiekkarannalle. Ihimiselukoihen joukkoon.

Ylleesä pitäsi puhaltaa peli poekki ja jäähä miettimään mikä se on immeiselle tärkijjää? Minun nähäkseni jos haluvaa ellää, niin hengissä pysyminen.Siihenhän ei palijo tarvita. Tilikka vettä ja jottae puuta pehemijämpää päänrakkoon.

Olisi vallan onnellista jos immeinen hokasaisi että mikkää eijoo tärkijjää. Elämä vaen. Ei se hevonenkaa sure elämätä vaekka sillä päällä voesi murehtijakki.

Muuten miltähän se immeinen näöttää hevosen silimin? Sitäpä pittää jäähä pohtimmaan. -O-