OSA.98.
 - Kyllähän minä, mutta pomo aina keskeyttää.
 - Antaa tulla. Kuuntelen!
 - Kilinää oli ammuttu päin lärviä haulikolla. Arvannet kuka?
 - Se saatanan Kauhu?
 - Joo, Ruikanrannan Kauhu. Selvä tavaramerkki. Naamaan suoraan. Hyi helvetti!
 - Minä alan soittaa Turakaisen Matille. Onko Kauhua näkynyt. Luulen että sinne se on mennyt. Siellä tutut maisemat. Voi piiloitella vaikka vuosia.
Hommaa sinä ruumis pois asianmukaisesti ja tehkää mitä tarvitsee. Olette sitten valmiina jos tulee Ruikanrannan keikka.
****
 Turakaisen Matti ja Martta köröttelivät kirkolle eläkeläisten päiväkerhoon. Matin ajotaito ja refleksit olivat aika tavalla hidastuneet ja ehkä näkökin hämärtynyt.
  Martalla sitä vastoin oli virkeät liikkeet ja katsanto terävä. Matin ajamiseen Martta puuttuikin tämän tästä. Milloin oli liian keskellä tietä tai oja oli liian lähellä.
  - Kumpiko tätä autoa ajaa sinäkö vai naapurin koira? Minä se en nähtävästi ole! Matti taas kerran kyllästyi Martan ohjeisiin.
  - Herranen aika kun välillä näyttää, että ojanpohjan kautta tässä pian mennään.
  - Olenpa kuusikymmentä vuotta ajanut ja tiellä pysynyt!
  - Taas se muistaa väärin. Miten oli se risteys kolari kun ajoit oikealtatulevan kylkeen?
  - Sepä olikin niin tollo kuski, ettei tajunnut mitään ajamisesta.
  - Väistä äkkiä. Moottoripyörä tulee semmosta vauhtia vastaan, eikä väistä yhtään. Millainen pökkelö tuokin on.
  Vain vaivoin Matti ehti veivata autonsa keskitieltä lähemmäksi laitaa.Martta katsoi motoristia tarkasti:
  - Tuohan oli se äitinsä tappaja. Ruikanrannan Kauhu on taas peliään pitämässä. Mitä se vieläkin täältä hakee?
  - Minustakin näytti että Kauhu se oli. Minun pitää heti soittaa Kumaraiselle.
  Matti ajoi autonsa linja-auto pysäkille ja alkoi kaivamaan kännykkää taskusstaan. Silloin kapula innostui soimaan.
  - Kuka sieltä nyt parhaaseen aikaan soittelee. Helkutti sehän on Kumarainen, johan sattui.
   Matti painoi nappia ja nosti kapulan korvalleen:
  - Turakaisen Matti puhelimessa.
  - Joo! Täällä päässä on Komisario Kumarainen. Semmoisia aloin soitteleen että onko Kauhu kotiutunut?
  - Tässä nyt oli melkoista sattumaa. Olin aikeissa juuri soittaa, kun soitettiinkin sieltä päin. Niin se Kauhu. Tuossahan se tuli meitä vastaan melkein tienlevyisesti. Ollaan Martan kanssa menossa kerhoon kirkolle. Martalla on terävät silmät. Hän se Kauhun tunnisti.
  - Täällä kaupungissa on sattunut kaikenlaista, mutta tutkinnallisista syistä niistä ei sovi puhua. Mutta kiitoksia tiedoista. Olivat enemmän kuin tarpeen.Palataan joskus ajan kanssa. Kuulemiin.
 (jat.)