OSA.89.
  - Hetki vain! Minä heitän naarakoukut vielä varmistukseksi, Tietäväinen sanoi ja otti köyteen sidotun naarakoukun kärrystä.
  Hän heitti naaran keksien väliin ja alkoi vetää.
  - Nyt on kiinni ja pysyy. Vedetään!
  Hitaasti hivuttamalla miehet vetivät taas. Poliisit seurasi tarkasti milloin tumman veden suojaama salaisuus paljastuu.
  - On saatana se Rimpiläinen. Voi jumaliste! Tuollainen pienonen epelihän se oli. Onneksi oli luja haalari päällä. Tämähän onnistui päälle toivoen, Kilikki sanoi.
  Ruumis vedettiin ja käännettiin niin, että enimmät moskat irtosi uhrista.
  - Mitä helvettiä! Tätäkin on ammuttu haulikolla kasvoihin. Tavaramekkikö? Viskari sanoi.
  - Todella surullista. Voit Viskari soittaa Mustanauton pojille, että kerran vielä.
  - Nostetaanpa ruumis kärryyn ja tavarat nyös. Palataan tuonne pihalle. Hieno homma kun saatiin näin nätisti homma hoitoon, Tietäväinen jutteli.
***
  Kilinä kulki illalla kaupungin syrjäkatua. Kädessään hänellä oli muovi kassi jossa oli K-logo. Hän piti tarkkaan silmällä ettei kukaan vain huomannut häntä, kun hän livahti pienen omakotitalon pihaan. Hän piiloutui pihan varjoihin pitkäksi aikaa... Ei koskaan tiennyt jos joku kyttä oli kintereillä. Päivällä käry oli ollut niin lähellä. Liian lähellä.
  Kilinää aivan puistatti muistaessaan kun aivan yllättäen oli meinannut törmätä poliiseihin. Onneksi nämä olivat keskenään olleet niin kiivaassa keskustelussa, että Kilinä oli huomaamatta ehtinyt livahtaa sivukadulle.
  Kilinä tiesi, että hänestä oli etsintäkuulutus päällä. Mutta hän oli siistinyt itsensä. Surukseen oli pitänyt luopua komeista mustista viiksistäkin jotka olivat koristaneet hänen komen räkäviisarin alustaa.Pään hän oli  vetänyt aivan muliksi. Eipä edes hyvät tuttavatkaan olisi häntä tunnistaneet.
  Nyt piti vetää matalaa profiilia. Taloudellista hätää nyt ei ollut joten bisnekset saivat odottaa rauhallisempia aikoja. Ja olihan Kohon Kale varma pankki jos hätä tulee. Kilistellä ei nyt uskaltanut.
  Viimein Kilinä tuli varjoista ja meni talon ovelle. Koputti kolme pitkää jä lyhyen kopauksen oveen. Pihavaloja ei ollut ja kevätyön hämärä antoi jonkinlaista näkösuojaa. Kilinä odotti kauan, sitten hän toisti koputukset. Oli hiljaista vain kaukaiset keskustan äänet kuuluivat Kilinän korviin kuin vaimennettuna.
 Viimein oven takana kolahti. Sovitut varmistus koputukset kuului oven sisäpuolelta. Kaksi pitkää joihin Kilinä vastasi kolmella nopealla.
 Silloin ovi raottui ja raossa näkyi Kauhun kärsivännäkööinen, kalpea naama.    
 - Terve! Miten sinä jaksat? Onko haava tulehtunut? Olet aika kehnon näköinen.
 - Saatanan Survoja! Haava on pahempi kuin luulin. Kuumettakin meinaa olla. Ainakin siltä tuntuu. Saitko sinä edes aspiriiniä.
 - Toin minä ja ruokaa muutamaksi päivää.Oletko saanut olla rauhassa?
(jat.)