OSA.85.
  "Antiikkikauppa K.KOHO" luki mustin kirjaimin kyltissä joka killui syrjäkadulla sijaitsevan talon oven päällä. Lisäksi oli seinään kiinnitetty lasilla suojattu laatta jossa kerrottiin liikkeen toimenkuvaa. Talo oli vanha puutalo ja sen lattiataso oli alempana kuin katu.
  Talon ikkunat olivat vanhanajan pikkuruutuiset. Sen kellertävä seinämaali oli osittain lohkeillut pohjoisen ankarissa oloissa.
  Kalevi Koho oli luihun näköinen mies. Olemus oli laiha ja hartiat jo painuneet. Silmät olivat vilkkaat ja seurasivat tarkasti asiakkaiden käyttäytymistä. Hän oli juuri laskeutunut asuinkerroksesta myymälään. Hän poimi muutamia. asiakkaiden lattialle heittämiä esineitä takaisin hyllyyn. Kellon tullessa kymmenen hän aukaisi lukot, mahdollisia asiakkaita varten.
  Koho laitteli esineitä uuteen järjestykseen. Toki hän tiesi mitkä esineet olivat kulloinkin arvostetuimpia. Niitä piti panna tyrkylle.
  Istuttuaan aika pitkän kakun omaisuusrikoksesta, hänelle oli sattunut onnenpotku. Hän oli  perinyt rikkaan setänsä ainoana perijänä tämän kaiken omaisuuden.
  Toki Koho oli kouluja käynyt aikanaan. Hän oli koulutukseltaan maisteri. Olosuhteet vaan olivat saattaneet rikostenpoluille. Tilaisuus tekee varkaan piti hyvin paikkansa.
  Vuosien varrella oli antiikkikauppojen suosio noussut valtavasti. Tarpeeksi vanhasta rojusta saattoi joskus saada mahtavia voittoja. Varsinkin vanhat taulut ja kalusteet olivat kysyttyjä.
  Koho osti kokonaisia kuolinpesiä. Joskus sattui aivan satumaista tuuria. Varsinkin tollot maalaiset eivät älynneet aarteittensa arvoa.
  Ovikello kilahti ja Koho oli valmis palvelemaan päivän ensimmäistä asiakasta.
  - Sinä! Mitä saatanaa sinä täällä? Olen sanonut että pysyt poissa työaikana. Eihän sinua kukaan nähnyt?
  - Pakko oli tulla. Ne taulut jotka kundit kävivät sieltä Ruikanrannalta ovat nyt tosi kuumia. Poliisi etsii ja kyselee niiden perään. Missä ne sulla on?
  - Sitä en sinulle kerro. Nyt lähet vetämään. Meidän välillä ei ole koskaan ollut mitään muista se, Koho sähisi miehelle.
  Kilinä, joka asiakas oli, katsoi Kohoa kuin halpaa makkaraa.
  - Senkin rotta! Arvasin että sinun kanssa ei pitäisi alkaa millekkään. Maksoitkin niin pirun vähän kun hommasin sulle taulut. Saat antaa tonnin lisää, ennen en lähde. Luin lehdestä että taulut oli miljoona luokkaa. Ala kuule kaivaa kuvetta.
  - Ei senttiäkään! Mitä sinä suurilla rahoilla. Ala nyt lähteä.Sopimus kuin sopimus!
  - Jos ei rahoja ala löytyä vihjaan Kauhulle! Tiedätkö miten Survojan kävi kun veti välistä?
  - Minä en halua olla Kauhun kanssa missään tekemisissä!
  - Pöhkö! Siinä ei sun tahto auta. Jos vihjaan Kauhulle se on menoa.
  Koho oli kalvennut kun kuuli Kauhun nimen. Hermostuneena hän liikkui hyllyjen välissä. Hän mietti antaisiko rahan. Toisaalta hän tiesi senkin että rahanreikä olisi tukkeamaton niin kauan kuin Kilinä hengitti. Ehkäpä sitä hengitysaikaa pitäisi lyhentää. Olihan hänellä ne likaisentyöntekijät. Kauhu oli kyllä kauhunpaikka. Nyt täytyi toimia viisaasti.
  - Onko suu sitten varmasti supussa jos nakkaan tonnin?
  - Enhän minä turhista huutele. Auton pito tulee pirun kalliiksi. Pitää vaihtaa. Veres on kattelussa. Ajoin Toyotan romulaan. Laillinen auto täytyy olla. Muuten ei poliisin kanssa pärjää.
(jat.)