OSA.118.
 - Ohan se ollunna hulinata. Vuan mehi on piästy yhteisurakassa alakuun. Eipään tuota tuommosta mylläkkätä kestäsi koko aekoo. Vuan nyt Salme lähetään. On kohta pimmee tuassii. Hyvvee yötä!
 - Hyvvee yötä. Työ tuutta uamulla suoroo tänne, kun siellä Niemessä on se lomittaja, Matti varmisti.
 - Niinpä varmaanni tullaan. Martta suakii nousta aekasin pannua porruuttaan, Salme heläytti.
***
 Syksyinensää oli kolea, tuuli oli kääntynyt pohjoiseen. Auton ikkunaan oli meinannut jo muodostua kuuraa. Pihavalo antoi pienen valoisan kehän ymparilleen, sen ulkopuolella alkoi sysipimeä musta maailma...
  Seppo rapsutti tuulilasin puhtaaksi ja hyppäsi ratin taakse,
  - Hitto kun olj kylymä ja pimijä kun ryssän helevetissä. Pitteeköhän aevan pistee voorti roekan nokkoon. Ei maha muuten uamulla inahtoo. Akku männy loppuun.
 - Äkkijäpä tuon juosta ruapassoo uamulenkiksi par kilometrii. Tulloo samontien kuntoo hoijettuu.
 Hiekka rapisi lokasuojissa kun Seppo kaasutteli kylätietä Niemen suuntaan. Vain muutamia valopisteitä näkyi tienvarressa kyyhöttävissä mökeissä. Laakson kohdalla oli sysisynkkä pimeys.
 Seppo kaarratti Niemen pihaan.
 - Mittee ihmettä navetassa vielä valottii. Onko se Raevo männy iltatarkille, Seppo sanoi ja sammutti auton moottorin.
  Hän suikkasi suukon Salmelle ja sitten aukaisi auton oven. Kuulosteli hetken ja sanoi:
 - Lypsykonneen moottori vielä pyörii täösillä. Jumaliste nyt ei maha assiit olla tolallaan. Onko se lähtennä kesken lypsyn litommaan. Jumaliste! On sitä liika herkkä uskommaan kaekkii kiertäjjii.
  Juoksujalkaa he kiirehtivät navettaan. Heitä kohtasi tyrmistyttävä näky.
  Kaksi miestä makasi navetankäytävällä verissään - kuolleinna.
  Vähään aikaan heistä kumpikaan ei saanut sanaa suustaan. Neuvvottomina vain katselivat toisiaan. Salme viimein sai toimintatarmonsa takaisin.
- Voi hyvännen aika. Tähänkö sen pitihi johtoo. Se on kutsuttava polliisi tuassii hommiin. Lieneeköhän ne vielä tiällä?
 - Eipähän nuo maha olla vuan suavat tulla sieltä kaapunnista, Seppo sanoi ja tarttui kännykkään.
---
 Poliisille oli helppo tehtävä selvittää tapahtumien kulku. Kaikki oli selvää pässinlihaa.
Poliisit olikin sekoittaneet kylän elämää monta päivää. Nyt se saattoi arki taas palautua omiin rauhallisiin uomiinsa. L OPPU!
************************************************
Jos luit koko tarinan niin olisi kiva saada palautettal Jäikö jokin seikka arvailun varaaan? Mielenkiinnolla ootan!