OSA.37.
 - Isä! Mihin ihimeeseen sinä jäet kuppasseen? Salme tuli ovelta sanomaan.
 - Myö vaen tuon Jaskan kansa ihastellaan näetä hyvijä nuapurisopuja.
 - Mitteepä noessa lie ihhaelemista. Tulukkee kahaville... Jiähtyy kahavit ku on jo kuavettuna.
 - Kah, joutoopa tässä. Tuo Jaska tuntu torraotuvan kahavin juonnilta.
 - Minnen köyhijen sakkavettä kaepoo. Ja Muista Matti vastasuuvessa rajat.
 - Mitteepä se Juakko hönkyvvee raijoesta...?
 - Kumpahan sitä vanahoo virttä...
 Salme ja Matti menivät sisälle ja istuutuivat kahvipöytään. Martan juuri kaataessa kahvia Matin kuppiin, kuuluu eteisessä kova pamaus. Tuntui kun koko etuseinä vähintään kaatuisi paikaltaan.
 - Minkä saatanan se nyt keksi. Jo minä sitä uattelin jotta ei mäne tämäkää kärhämä  iliman purkaosta, Matti kirosi ja riensi ikkunasta katsomaan. Jaakko häipyi juuri pihavalon piiristä ympäröivään pimeyteen.
 - Millä moukariilla se jämmäötti ovveen... Salme sanoi ja riensi ulko-ovelle. - Ei out totta! Se juutas on vihossaan viskannu sen petonitontun säpäleiksi ovveen. Polliisihan tuommoselle häätyy tilata...
 - Suaphan noeta tilata, vuan tuskimpa  nuo tonttujen vuoksi lähtöö ajelloon satoja kilometrii... Matti sanoi.
 - Onnii se tuo Jaako melekomoenen melskaaja. Meijän lehemän pirut olliit kerran karanneet Jaskan pottumuahan. Piäellehän se Jaska yritti tosissaan. Vuan minulla on nopijat jalat, ei se kiinni saanna. Ison laskun se laetto sitte postissa pottuistaan. Minä en oesi maksanna vuan Äetee luuli että paras seon maksoo. Että seon helepompi tie, Jyrki selitti.
 - Joo seon meijännii laetettava lasku tontusta ja ovesta. Tekkööhän se tuommonen mitä tahtoo jos ei hanttiin pistä.
 - Maksanneeko vaekka perintätoemiston panisi asijalle? Keksiikö se Seppo mittee vastaliäkettä? Matti sanoi.
 - Enpä nyt äkikseltään ossoo keksii. Pittee miettiä.
 - Onhan siitä harmija Jaakosta ollunna tässä vuosiin varrella melekeen joka päevä.  Nuo rajathan sille on tärkijät. Ite siirtellee pyykkikivijää ja sitte syyttee muita. On se semmonen mielharmi, Matti sanoi.
 -  Seon Jaako niin katteellinen ja pahansuopa immeinen. Sanna-raukka kai se pahiten joutui sen kokemaan. Monet kerrat Sanna kävi itkemässä mulle pahaaoloaan. Salloo kun Jaako oli reissunpiällä, Martta sanoi.
(jat.)