OSA.27.
 - No myöhän lähettiin Salmen kanssa sulle sannoon, että meinotellaan huomenissa kihilojenostoon. Kato sie äetmuori, minnoon tässä huomanna, ettei sitä akkoo ottamata näö suavan. Ikkääki alakoo olla enämpi ku sulla, että alakaa olla korkija aeka.
 - Tuollahan tuo taetoo pula pajeta. Aenakkaa jos on polokijjaasa tullunna. Jos tuosta meinovat akkoo, niin sepä on turha sinun sitä Niemeen hualata. Tänne ei kahta emäntee tarvihe.
 - Kah, jos out assiin niin piättäny, nii alahan toemeotuva iltanavetalle. Me lähtäänki Salmen kansa Turakaeseen äpyleitä ruokkimmaan.
 - Miten sinä saeraan äetisi voet pakottaa navettaan. Syvänhän mulla loppuu ja kun en oo vuoskymmenneen siellä ollunna. Ehän mie ossookkaa.
 - Ossoot aenaki olla typerä ja tympijä ihiminen. Minkä pahan se Salme on sinulle tehenynnä, kun näen häntä kohtelet.
 - Minnen Turakaesen Matin jäläkelläesijä silimmiini siiä. Paenukkoon mistä on tulluhhii. Ja sinä vejä navettahaalari piällesi ja navettaan justiisa.
 - Ny taijat erehtyy. Mie en ennee ala sinun oekkujen mukkaan hyppeemään. Eiköpään myö Salme lähetä sellasseen paekkoon jossa käyttäyvyttään kuin immeiset ruukovvaa.
 - Olennii pahoellani kun emäntä suhtautuu minnuun tällä tavalla. Olisin niin halunna Sepon äidin kanssa lämpöiset välit... Mutta minkäpäs näelle asjoelle mahtoo, ne männöö kui on männäkseen, Salme hiljaisella äänellä selitti.
 - Lämpöset...! Pyh, semmosia saat oottaa. Niemen talloon ei Turakaesija tunkeo, eikö se ala jo pikkuhilijoo männä jakelluun.
 - Sepähän meijän pittee vissiiinni uskoo. Elä sitte äetimuori itke jos alakoo lehemänlypsy ottoo lujille.
 -  Seppo! Nyt lopetat tuon vouhkaamisen. Mänet navettaan ja paa tuo muuvan Turakaesen hutsu kävelleen...
 - Perkele, ny minä kyllä jo suutun. Sinnoot vuosikymmenijä kohellu minua kuin palakatonta renkii. Tae semmosta olijota jolla eijoo mittää ommoo tahtoo. Vaekijaa on tunnustee tuommosta immeistä äitikseen.
 - Mäne mäne tuon hutsusi kansa. Eikä tarvihe takasi tulla. Ja rippustakkaa et vie Niemen omaisuuvesta.
(jat)