Viihyinhän minä Röllykkämäjessä viikonpäevät. Reeti keksj tehtävvii aenj lissee. Yö aekana Kaisan kanssa olj monenniillaesta puuhoo. Sen pijin kuitennii varanj, etten ennee Ruusan käsittellyyn joutunna.
Vaekka jokailta saonottiin, niin naeset pysy saonasta poekkeen.
Vuan ku viikko olj männy siinä työn toohussa, se alakokkii käämään rasituksen piälle. Reetihhii alako olla yhä vuativampi ja Kaesa alako ämpsyilemmään, niin minä sannoen muuvan ilta , että uamusella Reissumies lähtööki nostelleen, suapasta toesen eille.
Reeti tinkoomaan , että minkä taotta. Minä selostan , että tiellä se Reissumiehen koti onj. Ja että Röllykkämäk alakaa vaekuttaa liian tuttavalta.
Ruusahi tuohon jo tunkeosj puhheihen välliin. Meinottelj jotta Röllykkämäesj suottassii olla vaekka isännännii paekka vappaana. Kaesa varottelloo äetiisä , että eipähän tuota tiijä ottooko hän millonkaa miehen rutjaketta vaevoekseen.
Reeti olj tarkalla korvalla kuunnellu keskustelluu, ja jopahan sannoo:
- Vuan eipä sitä ou Röllykkämäkkeen kulukureita ennenkää naetu, eikä naija nytkää. Se onnii vävyllä oltava muutahhii, kuin kulukevaenen luonto. Palijo muata ja komija tallous.
Sepähän tuo mulle riittihhii. Suapastelin ommaan aettaan, ja annoen Kaesan sängyn olla niitä rikkaeta kosijoeta vuottamassa.