HIRNAHTELI HIENO ORHI
Väinön suuressa tuvassa.
Kaviot sen kultaa hohti,
harja hallava lehahti,
orhin päätä nostellessa
uljahasti korskahdellen.

 

Sai Väinö ratsun rustattua,
oriin kauniin ja vireän,
katsoi sitten tarkastellen,
joka puolelta valotti.
Onko jäänyt huomiotta
jokin tärkeä asia.
Tarkasteli siivet vielä,
sitten pohtien puheli:

 

- Teinkin humman huolehtien,
panin taitoni tasalle.
Tässä sulle ratsu raisu,
hieno siivekäs hevonen, 
sillä lennät korkealle
jos vain miehessä pitoa.
Tällä pääset maisemille,
jossa tuoksuvi apila,
solisevain vetten luokse
tiukan tunturin laelle.
Voitpa nousta pilven päälle,
vielä siitäkin ylemmäs.
Jopa kautta taivahaisen
sateenkaarien pihoihin.
Siivet kestää särkymättä,
hepo miekkoja salaman.

 

Ihastellen katsoin tuota,
ihmeluomusta läheltä.
Kopeloin sen harjaksia,
kaviot kultaiset kokeilin.
Hyvin nousi riuska jalka,
turpa pehmeä hörisi.

 

Olin tuohon tyytyväinen,
mietin tohdinko sanoa,
mitä tahdon mielelläni,
mitä sieluni halusi.

 

Kurkun selväksi kakistin,
ehkä hiukan änkyttelin,
kun sen suustani sohaisin,
aikomatta kummemmasti:
(jatkuu)