Kuului Väinön hieno soitto,
Impi metsähän vaelsi,
kuuli metsän kuiskehia,
tutki luontoa läheltä.
 
Tuolla juoksi muurahainen,
täällä kylmä kyy sihahti,
linnut lauloi, metsä tuoksui,
tuuli hellien hyväili.
Unohti jo nuori nainen,
ehtoon joutuvan eholle.
 
Katsoi Impi ympärille,
kurkki taivahan lakea,
pilvet synkät, tuskantummat,
peitti auringon heleän,
kumu kuului kaukaisena,
oli ukkonen tulossa.
 
Tuulen henget, herhiläiset
nosti lietsonsa lehosta,
tohautteli torveansa,
vireen virkeän viritti,
taipui latvat jättikuusten,
ikihongatkin humisi,
ootti luonto vaienneena,
suurta vierasta kylähän.
 
Otti tuuli tuimemmasti,
oksan lennätti lepästä,
repi kuorta norjan koivun,
nyppi oksia katajan,
oli julma Luojan ilma,
myrsky kauhea tulossa.
 
Säikähti jo nuori nainen,
mistä suojansa hakisi,
eipä luolaa tiedossansa,
turvaa tuskansa sisällä.
 
Nyt jo halkoi taivaan kantta
tulipyrstöinen vasama,
suuren pauhun saattamana,
kohteeseensa jo satutti,
räiskähtäen lastut lensi,
ikihongasta holahti,
tulta otti tervasroso,
soihtuna metsässä palavi.