Me aikuiset ihmiset,
olemme kuin pahnakasa.
Toisiimme takertuneina
yritämme hakea tukea toisistamme.
Kaikki kuitenkin olemme
puimurin läpikäyneitä.
Surkeaa!!!!!!
Kaikki ilman päätä.
Joku kuitenki on säilyttänyt
muutaman ajatuksensiemenen
-puintitappiona!
Niinkuin pahnakasaa,
meitä riepottelee rajuilmat.
Vahvimmat selviää,
heikompien kustannuksella.
Kevyimmät tuuli heittelee,
tuulenvietäväksi.
Joilla ei päämäärää,
eikä tulevaisuutta.
Toiset jauhautuu silpuksi,
pystymättä kokoamaan itseään.
Pahnakasan lailla,
myös meillä on kohtalona
joutua elämäntunkion kautta,
ikuiseen unohdukseen.
Joku ilmatila rinnassaan,
moni täysin litistettynä.
Vain kokonainen oljenkorsi,
on silta elämään.