SYYSMYRSKY ELONMERELLÄ.

Syysmyrsky riehuu rinnassa mun,

se tunteeni kukkia taittaa.

Sielun sokkeloissa se vaikeroi.

hytisemään se sieluni laittaa.

Minne voisi se myrskyltä suojautua,

kun joka puolella puhurit pauhaa.

Mistä voisi se loytää poukaman,

joka huokuu, huokuu rauhaa.

-

Elonmerellä venhoni purjehtii,

vaahtopäisinä aallot ryntää.

Kovin syvällä venhoni vaatimaton,

meren aalloissa uraansa kyntää.

Jälkeen jää aivan pieni vana vain,

jonka seuraava aalto peittää .

Kun vesimassat nuo valtavat,

minun pientä purttani heittää.

-

Katson ylitse meren myrskyisen,

joko näkyisi taivaanrantaa.

Joko myrskypilvet, sateineen,

päivän kirkkaan jo paistaa antaa.

Mutta näkyy vain pilveä synkeää,

joita myrskytuulet ajaa.

Ja aallot merellä yltyy vaan ,

niillä ei ole määrää ei rajaa.

-

Kun epätoivo suurin on,

näen merellä pienen saaren.

Kun nostan katseeni huomaan sen,

minun ylläni sateenkaaren.

Sinä rakkaani olet saari tuo,

sateenkaari on rakkauden valo.

Joka kummankin rinnassa loimuaa,

kuin hehkuva, polttava palo.

-

Niin laantuu myrsky ja suojaisaan,

pääsen rakkautesi suojaan.

Niin hyvä mun siellä olla on

kun purteni poukamaan ohjaan.

Täältä lähteä en koskaan tahtoisi,

täällä onnellinen mä oisin.

Sinun rakkautesi lämmössä,

rauhoittua viimein sieluni voisin.