kaekille raskaotetuille ja synkän syksyn sykistäneille. Nostakaa häntä pystyyyn - muutama kk,ja taas mennään kohisten kohti valoa.Tokihan kaekki ei synkistele. Paljon on ihmisiä jotka jaksaa nähä maaliman valosana synkimpänäkin syksynpäivänä.Miksipä murehtia kun se ei asijaa kummenna. Jokaisella asijalla on myös se toenen puoli, se valoisampi. Siis vejellään suuta korviin ja mietitään hullunkurisija juttuja niin on palijoki helepompaa. Syksyllähän voi tehä vaikka mitä! - nykyään. On tietsikat töllöt ja musakonneet ratijo asemija kymmeniä. Nyt voi lisäksi harrastaa lukemista - lukea niitä kirjoja joita on sysänny kesällä syrjään.
***

Joo, se on kumminki hyvä että saa olla joko pitkin tae poekin. Ei kuulu kellekkää miten aekasa kuluttaa.Eilinen jäekin postauksen suhteen välliin. Piti keskittyä muihin oheistoimintoihin kuen Formulaan ja lepäilyyn, että jaksaa taas taapertaa raskaan joutenoloviikon kunnijalla, uupumatta .
***

Ei se parane heittäytyvä ihan ölöviksi. Silimät pittää pittää aoki kun ne vaalitki on jo lähellä.Jo 9 päivän jälkeen pääsee karjahtelemaan ennakkoon. Kun on ehokas tiiossa sen voe jo ennakkon käyvä ilimottamassa. Eihän se yksi ääni hirveitä merkkaa, mutta lisänähän se on rikka rokassa, joten varsinkin kunta vaalissa yhelläkin äänellä on suuri merkitys. Sillä voi avustaa vastuullisen, viisaan toimijan päättämään  ja tekemään tyhjäksi kaikkea vastustavien katalat kaavailut. Optimistinen ja toimelias päättäjä voi paljon vaikuttaa kunnan = meijän palveluihin ja hyvinvoentiin.
***

Enpä ny ala kettää neuvomaan äänestyksessä. Kuki äänestäkköön oman näkökantansa mukasesti. Temokratijassa enemmistön annetaan sitte olla ohojaksissa. Olokoot ne ohojat ossaavissa käsissä ja änkyrät jääkööt kohentellee takkatulta pimenevääs syksyssä.
***

Vae eikae tässä. Ei kirijotus ota ny sykertyäkseen. Nukuttaa vietävästi unettoman yön jälkeen. Pakotti ja kutisi vietävästi. Ei hyvä mutta minkä tekee- Säätilanne on se sama joka on ollut jo kauan. Paksut pilvet on satavan näkösiä.Tarkka on 5.8. Siis aamu aamulta mennään viileämpään suuntaan. Kohta se haukkaa pakkasen puolelle, sillon se hymy hyytyy.-O-