MINÄ KÄVELIN KERRAN

Minä kävelin kerran mettänlaetaa

tiesin komija päevä nyt tulla taetaa

kun paesteli aorinko niin kirkkahasti

että säteet porautui ihan sieluun asti.
-

Siinä ällistelin ihan kotvan aekaa

sen tunsin oli hetkessä kummaa taekaa

oli mieleni iloinen kuljin onnenmailla

lentämään halusin mutt olin siipiä vailla.
-

Ihan kummaltahan tuntui se onnenhetki

ussein vielä tullee tehtyä se sama retki

mutta ennää ei oo sattunu hetkijä moesta

mutta sehän ei se muiston herkkyyttä poesta.
-
 

Aena vajellan sinne yhä uuvestaan

sinne kuusien suojaan oottelemaan

jospa viel kokisin onnen häivän

joskus tulevan tiijän sellasen päivän