LUMISATTEESSA
Suurina , pehemeinä klimppeinä,
leijjaelee lumihiutaleet alas.
Niinku pumpuliin se kietoo kaeken.
Puut ja pensaat seisovat kaoniina,
niijen oksiin lumi tekkee taetetevoksija.
-
Kattelen tuota lummoutuneena.
Uttuinen satumaa muovostuu siihen,
aevan minun silimijen etteen.
Lunta tullee aena vaen lissää,
peittäen alleen kaeken entisen.
-
Astelen tuonne lumisen metän sissään.
Niinku holovina kaareotuu puijjen oksat
pääni yläpuolella, taevas jää johonki piiloon.
Valakijjaa pumpulija joka puolella,
koristeltuna kuusijen viherijällä värillä.
-
Mettän haokottava hilijasuus, saa minut
itteniki pysähtymmään ja ajattelemmaan
kuinka palijo jää semmonen vaelle,
joka ei tämmöstä koskaa pääse kokemaan.
Hilijasuus päättyy mettäkanan siipijen
kiivaaseen räpyttellyyn ja sen ääneen.
-
Lapsellisuuven puuskassa heittäyvyn
selälleni lummeen. Heiluttelen raajojani.
Siinä se on! Lumienkeli, valamiina vaekka
sujelusenkeliksi? Minulle yksinäeselle!
Kommentit