KUIN VELJET

Melko mukavalla mielellä taivalsivat Mökin isäntäväki sitä lyhyttä matkaa Toistelle.

Hyvin mennyt tarkastus oli laskenut paineet vähäksi aikaa.

- Saa sitä käyä vaikka tarkastajia joka päivä kun ovat asiat ajantasalla, Mies kehahti.

Eukko ei halunnut pilata Miehen hyvää tuulta sanomalla kenen ansiota hyvin mennyt tarkastus oli. Päinvatoin hän hymyili sisäänpäin ja sanoi:

- Ne on meijän isännällä hommelit hanskassa. Käyköön tarkastajia vaikka joka päivälle.

Vastaanotto Toistella oli tavanomaisesti ylitsepursuvan liioiteltua. Mökin pariskunta otettiin vastaan kuin suuretkin kuuluisuudet. Topi kun ei ollut heittänyt sitä ilkikurista luonnettaan vaikka istuikin nyt vihreämmällä oksalla.

- No, mitenkäs se Mökin rakkauselämä? Joko sovut ovat palanneet entiselleen, Topi kyseli ja iski Miehelle silmää.

- Se oli Eukolle sellainen järkytys, että palautuneeko ennalleen koskaan, Mies yhtyi leikkiin.

- Uskallan sen tunnustaa. Luulin tosiaan, että tuolla ukolla on se vähänenkin järki jättänyt. Kun ruoja kertoo, että uusi emäntä tulee huomispäivänä näytille. Hermostuu siinä tasaisempikin ihminen, Eukko nauroi.

- Eipä se haittaisi vaikka Miehellä olisi ärhäkämpi muija. Eipä ehtisi ajatella vieraita. Niin kuin tuo Tuijakin. Joka päivä on tili tehtävä ja synninpäästö saatava, että voi seuraavan päivän alottaa puhtaalta pöydältä.

- Sepä onkin kokonaan eri juttu kun sinulla ei käy kukaan nuuskimassa töitäsi ja lankettien täyttämisiä seuraamassa. Eukon omaa kuvittelua se toinen nainen. En pikkuistakaan vihjannut.

- Annoit ainakin ymmärtää. Ei se ihme ole jos epäilykset nousi kun vieraat naiset soittelee.

- Etpähän tuota ala tutteeraamaan jos Topi soittaa, Mies tinkasi.

- Mehän ollaankin Miehen kanssa kuin veljet keskenään. Tuijakin sanoo, että ovat kuin sijamilaiset kaksoset. No ei kai me ihan yhteen olla kasvettu, mutta jonkunlainen napanuora saattaa välillä olla, Topi sanoi.

- Ohan se venyvää narua kun Topi kiertää sen helijät ilmat. Mutta toimeempa tässä on tultu .... ja tullaan.