AURINGONLASKUN AIKAAN !

On aurinko laskenut metsäntaa,

pilvi taivaanrannalla punertaa.

Sitä haaveillen katsovat Hulda ja Heikki,

niin lumoava heistä on tuo valon leikki.

　

Heikki katsoo kauan ja lausahtaa:

Eikös olekin kaunista, ihanaa.

Kun kuparinvärinä taivas hohtaa,

moni tähän aikaan rakkaansa kohtaa.

　

Heikki kietoo kätensä Huldan kaulaan,

ja kauniilla äänellä hänelle laulaa.

- Sinä voisitko minulle iäksi tulla,

niin kaipuu on puoleesi polttava mulla.

　

Hulda silmiin Heikkiä katsahtaa,

sitten nauraen hänelle lausahtaa:

- Mitäs vaimolla tekisit poikamies,

piikaa aattelit minusta kukaties.

　

Heikki ääneti on aikaa vähän,

sanoo sitten:-Nyt on tultu tähän,

minun rintani vuoksesi pakahtuu .

Oi viimeinkin omaksi minulle tuu.

　

Mutta Hultapa kaiken leikiksi lyö,

vaikka Heikki häntä aivan silmillä syö.

Mutta mitä myöhemmin tapahtuu,

sen näkee vain kesäinen yö.