PONTIKANKEITTOA

Minä tein sitä innolla suurella,

aina nyhjäsin kuusipuun juurella,

kun myyntiin pontikkaa keittelin,

juurakkoa viinapannun alle heittelin.

 

Tuotos olikin vahvaa ja maukasta,

kohta alkoi immeistä raukasta,

tarkon harrastukseni peittelin,

kun kitusiini pontikkaa heittelin.

 

Kun ainetta tippui ja tippui vaan,

ja sitä maistelin aina uudestaan,

tuntumaanhan se alkoi jo tukassa,

oli kierteitä palijo poeka rukassa.

 

Kaverille sanon hoetelehan hommelit,

mulla kun mieleen pamahti Annelit,

tietysti siinä naesta jo kaepaelin,

naesta himotti mulla ruumis - elin.

 

Tietyn tyttären luokse minä porhalsin,

ketkaravia, aivan kuin ori uljahin,

korskuven mankelia minä vispasin,

välliin ponua kitusiin imasin,

 

Olj se matka aeka pitka ja kivinen,

rippipuku oli mulla kaksirivinen,

kun saavun minä Annelin portille,

pistin vetimet hyvälle sortille.

 

Humala oli mulla vielä nousussa,

oireta jo tunsin vahvoja housussa,

kun Annelin aetan ovveen koputin,

ovia mulle avvaamaan hoputin.

 

Annelin isä oli nurkalla vahissa,

ja se huomasi että olen sahissa,

ukko haolikolla mua pammaotti,

minun himoni hetkessä lammaotti.

 

Heti mankelin selekään hyppäsin,

putelin toki mukkaan nyppäsin,

ja paenelin että morkoonit soe,

saeraan noppee ihiminen olla voe